Pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisat alkoivat torstaina sprinttihiihdoilla ja naisten mäkihypyllä.

Sprintissä kaikki Suomen naisedustajaa eteni karsinnoista erävaiheeseen Jasmi Joensuun ollessa kymmenenneksi nopein. Kukaan ei kuitenkaan selvinnyt erävaiheesta välieriin.

Joensuu oli lähimpänä, mutta hän kompuroi ylämäessä ja menetti jatkomahdollisuutensa.

Ruotsi aloitti kisat räväkästi, kun se nappasi neloisvoiton. Jonna Sundling oli jälleen ykkösenä ja himmeämmät mitalit menivät Emma Ribomille ja Maja Dahlqvistille.

Miehissä Niilo Moilanen piti karsinnassa erinomaista vauhtia sijoittuen yhdeksänneksi. Lauri Vuorisen kohtaloksi tuli sen sijaan pudota jatkosta.

Moilanen taisteli hyvin myös erässä, mutta kolaroi Johan Hägströmin kanssa ja menetti mahdollisuutensa jatkoon. Suomen yllättäjä oli Ville Ahonen, joka eteni välierävaiheeseen aikavertailun kautta. Siellä meno oli kuitenkin liian kovaa.

Johannes Hösflöt Kläbo otti omansa ja paineli heti kärkeen johtoon ja oli selvä voittaja. Norjalle meni kaksoisvoitto, kun Pål Golberg oli toinen. Kolmanneksi lykki Lucas Chavanatille.

Naisten mäkihyppykilpailussa Jenny Rautionaho hyppäsi positiivisesti sijalle 16.

Kilpailut jatkuvat perjantaina naisten yhdistetyllä ja miesten skiathlonilla.

Kaikki kisatapahtumat ovat katsottavissa suorana Elisa Viihde Viaplayssa ja V sport –kanavilla.

POHJOISMAISTEN HIIHTOLAJIEN MM-KISAT

Perjantai 24.2.
12:20 Yhdistetty HS100 (N). Selostus: Mikko Reitti & Jari Mantila. (Elisa Viihde Viaplay & V sport+ Suomi)
15:05 Yhdistetty 5 km (N). Selostus: Mikko Reitti & Jari Mantila. (Elisa Viihde Viaplay & V sport+ Suomi)
16:10 Viaplay Talvi -studio + Yhdistelmäkilpailu (M) Studiossa ja selostamossa Jussi Eskola & Sami Jauhojärvi. Asiantuntijana paikan päällä Juho Mikkonen. (Elisa Viihde Viaplay & V sport+ Suomi)
18:30 Viaplay Talvi -studio + HS100 (M), karsinta. Studiossa ja selostamossa Mikko Reitti & Jari Mantila. (Elisa Viihde Viaplay & V sport+ Suomi)