HIFK:n Henrik Borgströmin NHL-debyytistä on aikaa vajaat kolme vuotta. Hän siirtyi keväällä 2018 Denverin yliopistosta Florida Panthersiin toisen yliopistokautensa jälkeen. Edeltävä kausi oli päättynyt NCAA-mestaruuteen.

Hän kertoo debyytistään Liiga-podcastissa.

– Kaikki tapahtui tosi nopeasti. Toisena vuonna meillä oli jenginä isot odotukset. Meillä piti olla vielä parempi jengi Denverissä kuin edellisenä vuonna kuin voitimme. Tipuimme keväällä, kun siellä on kerrasta poikki -systeemi. Meillä oli monta hyvää jätkää, jotka olivat tekemässä jossain vaiheessa änärisopimusta, mutta kellään ei ollut vielä koulu loppunut. Siinä oli sellaista ajatusta, että ”jos tuo tekee, niin minäkin teen”. Meitä oli neljä tai viisi jätkää, jotka allekirjoittivat NHL-sopimukset kauden jälkeen parin päivän sisään. Sitten aika nopeasti siitä hypättiin NHL-miehistön mukaan, ja siksi niitä ensimmäisiä NHL-otteluita ei ehtinyt jännittää, kun se kävi niin nopeasti, hän sanoo.

NHL-arki löi jännityksen puutteesta huolimatta heti silmille.

– Huomasin sen, että se on ihan eri liiga. Muutamassa matsissa huomasin, että oho, jätkät ovat huomattavasti parempia, mitä osasin odottaakin. Joissain pikkujutuissa se iski vähän silmille. Onhan se eri juttu, kun on pelannut muutaman kauden hyviä yliopistosenttereitä vastaan, ja sitten matchataan Ryan O’Reillyn kanssa, joka on NHL:n parhaita puolustavia senttereitä. Se on huomattavan iso haaste, kun en tiennyt minkä tyyppisiä pelaajat ovat. Totta kai jonkun verran tiesi, mutta peli on aina erilainen. Huomasin, että paljon oli töitä jäljellä, hän sanoo.

HIFK kohtaa perjantai-iltana JYPin.

Borgströmin koko haastattelu löytyy Suplasta.