HIFK:n kapteeni ja maailmanmestari Jere Sallinen on vakuuttunut, että HIFK:n kauden jatko menee hyvin. Sallinen kertoi Liiga.fi:n haastattelussa, että alkukaudella ailahtelua oli liikaa.

– Alkukausi on ollut vähän vuoristorataa, joukkueella ja itselle, Sallinen arvioi.

Sallisen kausi on mennyt pistepörssimittarilla hyvin. Varsinkin alkukausi oli melkoista ilotulitusta. Tästä huolimatta hän löytää paljon parantamisen varaa henkilökohtaisella tasolla.

– Jääkiekossa on muutakin kuin tehopisteet. Pitää pystyä pelaamaan korkeammalla tasolla joka päivä, olla keskittynyt ja lähteä siitä, että hyvän ja huonon päivän ero on pieni. Mutta saatiin hyvä vaihde päälle joukkueena ennen kuin tauko tuli, Sallinen arvioi.

Jere Sallisen arvoa joukkueelle ei tosiaan voi arvioida pelkkien tehopisteiden kautta. Vaikka hän niitä hienosti tekee, työnjälki näkyy muuallakin. Wisehockey -datan mukaan Sallinen on HIFK:n ahkerin maskipelaaja. Lisäksi hänelle on tilastoitu joukkueen kovin laukaus – se laukaus on toistaiseksi koko kauden kovin maaliin mennyt veto.

– Ylivoimalla olen maskipelaaja ja tykkään muutenkin häärätä maalin edessä, Sallinen mietti.

– Sitä (kovinta laukaussta) en todellakaan tiennyt. Nyt kun tämän tiedän, pitää ampua enemmän.

HIFK:n kausi jatkuu perjantaina ottelulla SaiPaa vastaan.

Lähde: www.liiga.fi