HIFK aloitti joukkueharjoitukset maanantaina. HIFK:n päävalmentaja Jarno Pikkarainen toteaa seuran verkkosivuilla, että pääsy harjoituksiin näkyi suurena ilona.

– Yli neljä kuukautta tätä on odotettu. Kyllä se riemu oli kaikkien kasvoilta luettavissa, kun maanantaina pitkästä aikaa pääsimme kokoontumaan yhteen, Pikkarainen kertoi.

Edessä on pitkä kahdeksan viikon valmistautumisjakso Liigan alkuun. Pikkarainen korostaa, että arjen tekemiseen on saatava laatua.

– Täytyy osata rytmittää arki oikein. Välillä täytyy ottaa vapaata ja välillä mennään kovempaa. Oman mausteensa tuo nämä 3v3-pelit, jotka uutena tulevat pre-seasoniin mukaan. Viisi vastaan viisi pelit, jotka valmistavat Liiga-otteluihin, painottuvat sinne harjoituskauden loppupuolelle, Pikkarainen valottaa.

Kaiken yllä on luonnollisesti vielä koronapandemia. Kukaan ei voi tietää, mitä tulevat viikot tuovat tulleessaan. Pikkarainen tuo myös tämän seikan haastattelussa esiin.

– Epävarmuus on läsnä kaikessa eikä maailma ole vielä sama, mistä tähän tilanteeseen lähdettiin. Juuri nyt tärkeintä on pystyä elämään hetkessä ja nauttimaan jokaisesta päivästä.

– Saamme toisistamme paljon voimaa. Pitkälle täytyy olla suunnitelmat, mutta kovin pitkälle ei saa antaa ajatusten karata, Pikkarainen toteaa HIFK:n verkkosivuilla.