HIFK:lle kaksi tärkeää sopimusta – paras maalintekijä jatkaa
Veikkausliigassa pelaava HIFK on tehnyt kaksi jatkosopimusta. Hyökkääjä Juho Mäkelä jatkaa punapaidoissa kauden 2017, laitapuolustaja Tommi Vesalan jatko on kaksivuotinen.
Mäkelä pelasi viime kaudella HIFK:ssa 28 liigaottelua, joissa ulkomaillakin uran luonut 33-vuotias maalintekijä heilutti verkkoa kahdeksan kertaa. Mäkelä oli kahdeksalla maalilla HIFK:n paras maalintekijä yhdessä Pekka Sihvolan kanssa.
– Loistavat fiilikset. Kausi päättyi lokakuussa ja siitä lähti neuvottelut käyntiin. Molemmilla oli halu jatkaa yhteistyötä. HIFK:n yhteisö otti minut viime kaudella todella lämpimästi vastaan, Mäkelä kertoo.
– Päättynyt kausi jätti itselle hieman hampaankoloon ja kovan motivaation sekä näytönhalun ensi kautta varten. En ollut tyytyväinen kokonaisuuteen ja parannettavaa jäi. Se motivoi minua valtavasti, Mäkelä toteaa.
33-vuotias Mäkelä siirtyi IFK-paitaan viime kaudeksi Vaasan Palloseurasta, jossa hän teki 16 liigamaalia. Mäkelä on edustanut Veikkausliigassa aikaisemmin VPS:n lisäksi HJK:ta, IFK Mariehamnia ja SJK:ta. Kaksi kertaa Veikkausliigan maalipörssin voittanut Mäkelä on pelannut Veikkausliigassa yhteensä 227 ottelua ja tehnyt niissä kunnioitettavat 98 maalia.
– Päävalmentaja Antti Muurinen teki selväksi heti kauden jälkeen, että olen yksi palanen hänen palapelissään. Se on tärkeätä, että valmentaja haluaa sinut joukkueeseen. Siitä on hyvä rakentaa tulevaisuutta. Meillä on paljon yhteistä ja positiivista historiaa Antin kanssa. Loppukausi näytti sen, mihin tämä joukkue pystyy Antin johdolla. Saimme siitä hyviä esimerkkejä, kuten voitot sarjan kärkikolmikosta, Mäkelä kehuu.
– Loppukausi osoitti sen, että pystymme voittamaan kenet tahansa. Se kertoo paljon siitä potentiaalista, joka tässä joukkueessa on. Ei ole mitään estettä sille, ettei meillä olisi sellainen joukkue kasassa, jolla voidaan tehdä ensi kaudella todella kovia juttuja.
Kaksi edellistä liigakautta HIFK:ssa pelannut Vesala pelasi viime kaudella 19 liigaottelua, joissa 30-vuotias puolustuksen luottomies teki kaksi maalia. Tuleva kausi on Vesalalle kolmas peräkkäinen IFK-paidassa.
– Olen nauttinut IFK:ssa pelaamisesta todella paljon. Tässä joukkueessa ja näiden upeiden fanien edessä on ilo jatkaa pelaamista. Olin alusta asti valmis jatkamaan täällä, Vesala kertoo.
Vesala on espoolaisen Kasiysin kasvatti. Hän on pelannut urallaan HIFK:n lisäksi FC Espoon, FC Hämeenlinnan, FC Viikinkien ja MyPan paidassa. Liigaotteluita yleensä laitapuolustajana viihtyvälle Vesalalle on kertynyt yhteensä 141.
Viime kaudella putoamista vastaan taistellut HIFK haluaa taistella ensi kaudella paremmista sijoituksista. Vesalan mukaan on tärkeää saada alle ehjä harjoituskausi ennen huhtikuussa käynnistyvää Veikkausliigaa.
– Itselläni on aina ollut kova halu voittaa jotain konkreettista ja se on edelleen tavoitteena. Tällä joukkueella se merkitsisi kuitenkin jotain poikkeuksellisen suurta. Europaikka on äärimmäisen tavoiteltava asia, joka on mielestäni ihan realistinen tavoite, kun katsoo miten tasainen Veikkausliiga on ollut viime kaudet. Nyt vain pitää saada kaikki irti meidän potentiaalista ja tavoitella sitä kautta sarjan kärkisijoja, Vesala sanoo.
Lähde: HIFK:n verkkosivut.
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Pelicans tarrasi CHL:ssä pudotuspelipaikkaan – Ilves putosi
- Mikko Rantanen iski hattutempun kauden avauksessa
- Aleksander Barkov teki historiaa NHL-kauden avauksessa – liittyi Wayne Gretzkyn ja Jaromir Jagrin kerhoon
- Kilpailuta laina netissä, niin voit säästää helposti huomattavia summia
- Valioliigan kärkikolmikko vahvoilla
- Huuhkajahyökkääjä loistavassa iskussa
- Huuhkaja-hyökkääjä palasi pitkän tauon jälkeen
- New Jersey kaatoi Buffalon toistamiseen – kauden ensimmäinen suomalaispiste
- NHL-kausi starttasi
- NHL starttaa perjantaina – Viaplay esittää kaikki ottelut suorana