HIFK sentterijahdissa – kaksi keskushyökkääjää tähtäimessä
Kuva: Juha Tamminen
HIFK julkaisi verkkosivuillaan päävalmentaja Jarno Pikkaraisen videohaastattelun. Haastattelussa Pikkarainen kävi läpi viime kauden tapahtumia ja vastaili fanien kysymyksiin.
Kysymykseen siitä, haetaanko uusia pelaajia rosteriin, Pikkaraisella oli selvä vastaus: kyllä, kahta pelaajaa ja vieläpä saman pelipaikan miehiä.
– Uusista on puhuttu, ennen kaikkea senttereistä, Pikkarainen sanoi videohaastattelussa.
– Haetaan kahta sentteriä, ensimmäinen ykkös- tai kakkosketjuun ja toinen kolmosketjuun.
Viime kauteen ei Pikkaraisen mukaan voi olla tyytyväinen. Hän kuitenkin nosti positiivisia seikkoja esiin viime kaudesta.
– Vieraspelaamisemme oli hyvää. Saimme vieraskaukalosta kautta aikojen toiseksi eniten pisteitä, runkosarjan voittokaudella tuli enemmän, Pikkarainen kertoi.
– Kotona oli heikkoa. Saimme liian vähän pisteitä.
Ensimmäisen koko kauden HIFK:ssa valmentanut Pikkarainen odottaa hyvää tulevaisuutta. Hänen mukaansa joukkue on nyt kasvanut yhteen ja ryhmässä on jatkuvuutta.
– Ensi kausi on tuloksenteon aika, Pikkarainen vakuutti HIFK:n verkkosivujen haastattelussa.
Lähde: HIFK:n verkkosivutHIFK:n verkkosivutHIFK:n verkkosivut
LUE MYÖS:
- Arsenal palasi mestariksi – City kompastui tiistaina
- Salon Vilpas koripallomestariksi
- Leijonat lepäsi, Slovenia yllätti taas
- Montreal välieriin – Buffalon upea kausi päätökseen
- Sidney Crosby laittoi syöttömyllyn päälle
- USA ei pystynyt edes kiusaamaan – Leijonat ylivoimaisia
- Valtteri Bottas: ylivoimainen voitto!
- IS: MM-kisojen pistepörssiä johtava Jesse Puljujärvi sivuun ykkösketjusta!
- Fabrizio Romano: Real Madridin uusi päävalmentaja selvillä
- NBA:n neljä parasta selvillä