HIFK-legenda muistelee vielä suurempaa HIFK-legendaa: ”Hän antoi vinkkiä”
Erityisesti HIFK:n paidassa loistanut Iiro Järvi sai harvinaisen huomionosoituksen. Hänet palkittiin HIFK:n sormuksella, jonka ovat toistaiseksi saaneet harvat ja valitut. Järvi nousi HIFK:n joukkueesta Leijonien vakiomieheksi ja NHL-kaukaloihin aikana, jolloin seula rapakon taakse oli huomattavasti tiukempi.
HIFK:n verkkosivujen haastattelussa ehdottomiin seuralegendoihin kuuluva Järvi muistelee kenties suurinta HIFK-hahmoa, monivuotista ketjukaveriaan Matti Hagmania.
– Kunnioitukseni ”Hakkia” kohtaa oli suurta ja hän otti minut vastaan hyvin. Hakki kertoi pelillisistä asioista ja antoi vinkkiä. Sitä kautta sain syvyyttä omaan pelaamiseeni, Järvi muistelee HIFK:n sivuilla.
Hagman oli 1980-luvulla HIFK:n suuri johtaja. Monissa muisteluissa on mainittu, että ”Hakin” hyväksyntää ei ollut välttämättä helppo saada.
– Ehkä nuoren pojan riittävä nöyryys oli se ensimmäinen asia, jolla hyväksynnän sai. Mä muistelen sitä aikaa niin, että mulla natsasi Hakin kanssa todella hyvin. Ei ollut vaikeaa kopissa eikä jäällä, tultiin vaan toimeen tosi hyvin, Järvi kertoi.
Iiro Järvi pelasi HIFK:ssa kymmenen kautta. Hän on seuran kaikkien aikojen pistetilastossa sijalla 9 (112+192=304), syöttötilastossa kuudes ja jäähytilastossa kuudes. Pudotuspelien seuratilastoissa hän on myös sijalla kuusi.
Jääkiekkoa Järvi ei ole jättänyt, sillä hän työskentelee pelaajayhdistyksen yhteyspäällikkönä.
Lähde: www.hifk.fi
LUE MYÖS:
- Shokkikäänne: Patrik Laine osana NHL:n isoa skandaalia
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Kalle Palander täräyttää: kaksi etua ottelussa Aleksi Valavuorta vastaan
- Aleksi Valavuori: huima paljastus kohutun nyrkkeilyottelun alla!
- Tanskan supermies harvinaiseen kerhoon
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Maailmanmestaruus Suomeen!
- Leijonat finaaliin – Kanada kaatui mahtiesityksellä
- PSG uusi mestaruutensa
- Sveitsi palautti Norjan maan pinnalle
- Tiesitkö: Jari Litmanen ei ole aina pelannut numerolla 10 – mitä muita numeroita hän käytti?
- Vatsatauti vaivaa Bayern-tähteä – Saksan maalivahti Manuel Neuer sivuun Italia-ottelusta
- Italialaislehti paljastaa: Niklas Moisander kuittaa puoli miljoonaa euroa enemmän kuin Perparim Hetemaj!
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- 80 miljoonan floppi saa väistyä – Chelsealle huippuhankinta: ”Unelmani käy toteen”
- Ferrari yllätti kilpailijatallin – ”Putoamme tuolilta”
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Arsenal ja Liverpool jäivät nuolemaan näppejään – Saksan maajoukkuetähti PSG-paitaan
- Bäckström hajosi, Washington murtui
- Chris Froome jälleen väkivahvan Sky:n ässänä Tour de Franceen