”Hän on ollut roolimalli yli 20 vuotta” – Juventus-luotsi puolustaa raivokkaasti Gianluigi Buffonia
Kuva: Getty Images
Vati läikkyy jossain vaiheessa yli rauhallisimmalta ja sivistyneimmältäkin ihmiseltä – kuten legendamaalivahti Gianluigi Buffonilta dramaattisessa Mestarien liigan ottelussa Real Madridia vastaan viikolla.
Buffon ei sulattanut laisinkaan englantilaiserotuomari Michael Oliverin rangaistuspotkutuomiota lisäajalla otteluparin ollessa jo menossa jatkoajalle. Buffon kuittasi tilanteesta punaisen kortin, eikä lausunut kovin ylistäviä sanoja Oliverista ottelun jälkeen.
Buffon kenties ylireagoi, mutta saa vankkaa tukea päävalmentaja Massimiliano Allegrilta.
– Yli 20 vuoden ajan Gianluigi Buffon on ollut roolimalli sekä kentällä että sen ulkopuolella, Allegri muistutti BBC Sportin mukaan.
– Jos yhdessä tapauksessa hän sanoo asioita kuten nyt, tilanteessa joka oli niin kova kuin keskiviikkoiltainen oli, se on ymmärrettävää ja haastan kenet tahansa reagoimaan jollain muulla tavalla. On aina helppo tuomita ulkopuolelta.
Allegri pyrki itse pysymään diplomaattisena, mutta muistutti samalla että 40-vuotiaan Buffonin kenties viimeinen mahdollisuus voittaa Mestarien liiga vietiin sananmukaisesti hänen omista käsistään.
– En tiedä oliko se [tuomio] oikein vai väärin, enkä välitä, mutta Buffon poistettiin myös kentältä ja sen myötä häneltä vietiin mahdollisuus torjua Cristiano Ronaldon rangaistuspotku. Gigin reaktio on pakko ymmärtää.
LUE MYÖS:
- Jokerit jysäytti kolme jättihankintaa – Teemu Turunen paljasti syyn siirrolleen
- Krista Tervo: surkea uutinen!
- Siirtomarkkinoilla jysähtää – Real Madrid tekemässä suomalaishankinnan
- Saga Vanninen: valtava muutos!
- Shokkikäänne: Patrik Laine osana NHL:n isoa skandaalia
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Kalle Palander täräyttää: kaksi etua ottelussa Aleksi Valavuorta vastaan
- Aleksi Valavuori: huima paljastus kohutun nyrkkeilyottelun alla!
- Tanskan supermies harvinaiseen kerhoon
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Skandaali muhii Natalissa – Meksikolta hylätty kaksi maalia
- Kuva: Minttu Räikkönen julkaisi herkän hääotoksen Instagramissa
- Real Madridin Thibaut Courtoisilta kovaa tekstiä entiselle seuralleen – ”Täällä taso on kovempi kuin Chelseassa”
- KHL-seuran hallitus kokoontui – Raimo Helmiselle potkut
- Liiga-seuralta karuja uutisia – kaksi tähtipelaajaa pitkään sivussa
- Louis van Gaal ylimielisenä: ”Meitä kritisoivat elävät menneisyydessä”
- Miksi Real Madridiin siirtynyt tähtiveskari joutui poistamaan tunteikkaan jäähyväiskirjeensä sosiaalisesta mediasta?
- Ratkaiseva shokkitappio liikaa: USA ulos MM-kisoista, valmentaja lähti
- Ahmed Musa katkerana Leicesterille – ”Halusin jäädä Englantiin”
- AL: Tampere United tekee paluun