Hammastahnaa…? – Huuhkajatähden valmentaja sivuun karanteenimääräysten rikkomisen takia

Jalkapallon Bundesliiga jatkuu Saksassa viikonloppuna. Näin myös Huuhkajien Fredrik Jensenin Augsburgin osalta, kun lauantaina vastaan asettuu Wolfsburg. Joukkueet ovat valmistautuneet kauden jatkumiseen tiukissa viikon karanteenimaisissa oloissa – ainakin melkein kaikki.
Jensen joukkuekavereineen joutuu nimittäin lauantain otteluun ilman päävalmentaja Heiko Herrlichiä. Vasta maaliskuussa tehtäväänsä nimitetylle Herrlichille ottelu olisi ollut ensimmäinen joukkueen peräsimessä.
Toisin kuitenkin kävi. Herrlich on väliaikaisten määräysten nojalla siirretty sivuun viikonlopun otteluista. Syy? Karanteenimääräysten rikkominen. Peruste? Hammastahna. Herrlich nimittäin poistui joukkueen hotellista käydäkseen viattomasti ostamassa hammastahnaa, mutta rikkoi samalla ehdotonta sääntöä poistua hotellista vain joukkueen harjoituksiin.
– Tein virheen. Vaikka olen noudattanut kaikkia hygieniasääntöjä sekä lähtiessäni hotellista että päinvastoin, tätä ei saa tekemättömäksi. En käyttäytynyt kuin roolimalli pelaajilleni tai suurelle yleisölle, Herrlich myönsi seuran tiedotteessa.
Herrlich voi palata joukkueen pariin annettuaan kaksi negatiivista koronatestinäytettä muutaman päivän välein.
Bundesliigan viikonlopun kierroksen otteluita pääsee seuraamaan suorina lähetyksinä Viaplayssa ja Viasat Urheilussa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Valioliigasta karmea suru-uutinen – Diogo Jota menehtyi traagisesti
- Oliver Lindell upeasti golfin major-turnaukseen
- NHL:n varaustilaisuus suomalaisittain surullista katsottavaa
- Lando Norris voittoon – Max Verstappenille katastrofi
- McLarenit ja Ferrarit kärkipaikoille Itävallassa
- McLarenit dominoivat Itävallan harjoituksia
- Valtteri Bottaksesta tärähti kutkuttava huhu
- NHL:n varaustilaisuuden varausjärjestys selvillä
- Suomalaisjoukkueiden ensimmäiset vastustajat eurokentillä selvillä
- Valioliigan otteluohjelma julkaistiin