Hakan erikoinen tie Liverpoolia vastaan

Liverpool vierailee Suomessa lauantaina kohdatessaan harjoitusottelussa HJK:n. Edellisen kerran Liverpool esiintyi Helsingin Olympiastadionilla elokuussa 2001, kun joukkue kohtasi Mestarien liigan kolmannella karsintakierroksella FC Hakan.
Ihan normaalia reittiä ei Liverpoolin tulo tuolloin Suomeen varmistunut. Vielä viikko ennen ottelua oltiin siinä luulossa, että joukkue matkaisi Israeliin Maccabi Haifan vieraaksi. Haifa oli kaatanut Hakan toisella karsintakierroksella sekä kotona että vieraissa.
Mutta sitten alkoi Valkeakoskella tapahtua. Seura sai kuusi päivää ennen kolmannen kierroksen kotiottelua soiton, että Maccabi Haifalla oli ollut toisessa osaottelussa edustuskelvoton pelaaja. Se tiesi sitä, että otteluparin tulos kääntyisi päälaelleen.
Hakalaisilla oli siis muutama päivä aikaa rakentaa massiivinen ottelutapahtuma Helsinkiin. Se onnistui vaikka lipunmyynti päästiin aloittamaan vasta kaksi päivää ennen ottelua. Tämä siksi, että UEFA antoi luvan lipunmyyntiin vasta sen jälkeen, kun Maccabi Haifan protesti oli käsitelty.
Itse ottelu päättyi Olympiastadionilla yli 33 000 katsojan edessä Liverpoolin 5-0 voittoon. Haka sinnitteli hyvin 80 minuuttia, mutta viimeisen kympin kolme osumaa tekivät toisesta osaottelusta varsin turhan. Sen Liverpool vei nimiinsä Anfield Roadilla 4-1.
Liverpool kohtaa kesän toiseksi viimeisessä harjoitusottelussaan HJK:n 1. elokuuta Helsingin Olympiastadionilla. Kello 19.30 alkavan ottelun liput myy Lippupalvelu.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Huuhkaja-pelaajan joukkue lähellä jättipaukkua FA Cupissa
- FA Cupissa jysähti melkoinen pommi – Liverpool putosi alasarjajoukkueelle
- Patrik Laineen kuiva kausi jatkui
- Sebastian Aho hurjana – Aleksander Barkov iskussa
- Teuvo Teräväinen ja Artturi Lehkonen tehokkaina
- Suomalaiset kovassa maalivireessä NHL:ssä
- Teuvo Teräväisen tehot laiha lohtu
- Joel Armia Montrealin sankarina
- Juuse Saros ei pystynyt pysäyttämään Ottawaa
- Aleksander Barkov huippuvireessä – Mikael Granlund avasi pistetilinsä Dallasissa