Haastattelussa Huuhkaja-pakki Juha Pirinen: ”Petteri voisi opettaa potkutekniikkaa…”

© Kuva: Juha Tamminen

Huuhkajien laitapuolustaja Juha Pirinen odottelee muiden pelaajien tapaan, mitä seuraavaksi tapahtuu. Milloin kausi alkaa? Vai alkaako tämän vuoden puolella lainkaan?

Hakan kasvatti on pitänyt itseään kunnossa ja toivoo, että tositoimiin pääsisi mahdollisimman pikaisesti.

– Olen treenannut koko ajan hyvin, omien ohjelmien kautta. Kunto on hyvä, sillä joka päivä on töitä tehty, Pirinen kertoo.

– Samalla on voinut kehittää erilaisia ominaisuuksia yksilötreeneissä. Pitää vielä kehitellä lisää: Petteri Forsell voisi opettaa potkutekniikkaa – vaikka sitten etänä.

Ihan kaikkiin somessa pyöriviin haasteisiin ei ole Pirinenkään lähtenyt. Hän kuului siihen isoon ryhmään, joka katsoi Eero Markkasen tempun: Markkanen ratkaisu Rubikin kuution lankutusasennossa.

– Lankutus varmaan menisi, mutta ei Rubikin kuutio. Näin sen videon ja Ertsi oli siinä vahvassa vireessä.

– Toivottavasti sama vire säilyy, kun kausi jatkuu Suomessa. Uskon, että Eero Markkasesta on Hakalle paljon iloa. Hyvä myös Veikkausliigalle, että hän palasi Suomeen.

Nousu tavoitteena

Juha Pirisen syksy oli kaksijakoinen. Huuhkajien kanssa tuli loistavaa menestystä ja kisapaikka. Sen sijaan seurajoukkue Tromssan joukkueessa tuli katkera lähtö Norjan pääsarjasta. Simo Valakarin valmentama joukkue jahtaa pikaista nousua – ja se on myös Pirisen ehdoton tavoite.

– Kyllä sen nousun eteen tehdään paljon töitä. Tietysti myös itselläni on näyttöpaikka. Vuoden kuluttua loppuu sopimus ja kaikki on taas auki. Turha tosin vielä miettiä niin pitkälle. Täytyy pitää vain itsensä kunnossa ja olla valmis, kun kausi alkaa.

– Eipä tässä muutakaan voi juuri tehdä.

Yksi Tromssan avainpelaajista ei ole enää nousutavoitteessa mukana. Valmentaja Valakarin poika, Onni, lähti Norjasta kohti uusia haasteita. Ne löytyivät Kyprokselta ja Pafokselta. Joukkuekaveriksi tuli samalla maajoukkuekippareihin kuuluva Paulus Arajuuri.

– Ei ollut yllätys, että Onni lähti muualle. Nuori kaveri pelasi paljon meillä, käytännössä kaikki pelit. Lisäksi hän teki muistaakseni seitsemän maalia vaikka ei ollut edes hyökkäävässä roolissa. Hänestä on kasvamassa todella hyvä pelaaja.

– Arvasin, että joku hänet nappaa. Mielenkiintoinen siirto Pafosiin. Kun hän kysyi minulta mielipidettä, sanoin, että sinne vaan. Varmasti sopeutumista auttaa myös se, että Paukku Arajuuri on siellä. Helpottaa käytännön asioita ja sopeutumista.

Pikkuhiljaa aukeaa

Norjassa eletään yhtä tiukoissa rajoituksissa kuin Suomessa. Pikkuhiljaa aletaan keskustella rajoitusten avaamisesta.

– Toivotaan, että mahdollisimmin nopeasti tilanne normalisoituisi. Ensimmäisenä tietysti toivon, että maailma saadaan takaisin tasapainoon.

– Pikkuhiljaa rajoitusten purkamisesta puhutaan. Katsotaan sitten, mitä se tarkoittaa. Norjassa laitettiin kaikki kiinni jo viikko ennen Suomea. Nyt siellä puuhataan paluuta hiljakseen arkeen. Saa sitten nähdä, miten se urheiluun vaikuttaa.

Joka tapauksessa Juha Pirisellä on paljon pelattavaa lähitulevaisuudessa. Vahva kausi Norjassa on tavoitteena, sitten uusi sopimus ja lopuksi kesällä 2021 EM-lopputurnaus.

– Vähän kaivoi aluksi, että EM-kisat siirrettiin. Mutta täytyy pistää asiat tärkeysjärjestykseen. Päätös oli täysin ymmärrettävä.

– On siinä sekin, että pelit pelataan yleisön edessä. Kun ajatellaan, miten loistavat fanit meillä on ja miten hyvin he meitä kannustivat koko matkan, on täysin oikein, että myös he ovat mukana. Nyt odotellaan vähän lisää unelman varsinaista toteutumista, Juha Pirinen sanoo.


Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä

  • Avaa pelitili Lucky Dinolle.
  • Saat heti ilman omaa rahaa 20 ilmaiskierrosta Narcos-peliin!
  • Tallettajille lisäksi jopa 400€ bonus + 100 ilmaiskierrosta lisää.