Guardiolalta melkoinen motivointipuhe: ”Pep uhkasi leikata meiltä munat”
Bayern München oli keskiviikkona Mestarien liigassa todella tiukan paikan edessä, kun Juventus johti jo 2-0. Tauolla pukukopissa kuultiin Pep Guardiolan varsin ”inspiroiva kannustuspuhe”.
Tasoittavan 2-2-maalin tehnyt Thomas Müller kertoo FourFourTwo-lehden mukaan, että Guardiolan viesti oli karu, mutta selkeä:
– Jos ette voita tätä peliä, niin leikkaan teiltä munat! Guardiola pauhasi kopissa.
Kuohintatalkoisiin ei tarvinnut ryhtyä, sillä Bayern rypisti pelin viimeisellä minuutilla tasoihin ja vei jatkoajalla voiton.
– Olihan se aika tunteita herättävä puhe. Mutta uskon, että olisin puhunut juuri samalla tavalla, jos olisin itse valmentajana tuossa tilanteessa, Müller naureskeli.
– Halusimme kaikki voittaa ja tiesimme, että meillä oli vielä virtaa jaloissamme. Se oli kyllä aivan hullu matsi. Mutta uskoimme ja tiesimme koko ajan, että pystymme kääntämään pelin, vaikka olimmekin pitkään kaksi maalia perässä.
- Naisten MM-kisat 2026: Naisleijonat, Ohjelma, TV, Joukkue
- Jättipaukku Suomen Cupissa – uransa päättänyt hiihtotähti palaa kisaladuille!
- UC: Kokenut puolustaja päätyi Jokereiden sijasta Tapparaan – ”Yllätys”
- Käsittämätön päätös: Venäjä jääkiekon MM-kisoihin Ukrainan tilalle?
- Cadillac: Valtteri Bottas sivuun
- Vuokatin Suomen Cup 2026 – tässä osallistujat, joukkueet ja lähtölistat
- IL: Suomalaiskiekkoilija luuli maajoukkueuransa olevan ohi – sitten soi puhelin
- Jättipaukku vedonlyöntimarkkinoille: Veikkaus ja Viaplay aloittavat yhteistyön
- Yle värväsi uuden hiihtoasiantuntijan – taustalla raju välirikko maajoukkueen kanssa
- Antti Mäkiseltä jättipaljastus Patrik Laineesta: Salainen neuvottelu NHL-seuran kanssa