Formula ykkösissä on kaikkien yllätykseksi päätetty jatkaa uudella aika-ajosysteemillä myös Bahrainin osakilpailussa viikon päästä. Mitä järkeä tässä on sivustomme asiantuntija Lauri Hollo?

– No ei siinä kovin paljon järkeä olekaan. Kaksi ensimmäistä osiotahan toimivat ihan suht hyvin, mutta se kolmas oli totaalinen farssi. On kyllä aika hankala kenenkään perustella, miksi tämä haluttiin säilyttää.

No miksi haluttiin?

– Veikkaan kahta syytä. Ensiksikin kun jotain on päätetty, ei haluta heti myöntää, että on tehty virhe. Bernie Ecclestone ja kumppanit ovat sanoneet, että tälle systeemille on annettava aikaa. Mutta ei se aika auta yhtään mitään, jos ja kun tallit eivät jatkossakaan aja enää viimeisellä osiolla juuri lainkaan säästääkseen renkaita. Hyvät rengassetit kisoissa ovat kuitenkin paljon tärkeämpi asia kuin 1-2 parempaa lähtöruutua aika-ajoissa.

– Ja toinen syy on tässä F1:n järjettömän kankeassa päätöksentekokoneistossa, jota etenkin kuljettajat ovat kritisoineet valtavasti viime aikoina. Miksi ei muutettu vain kolmas osio samanlaiseksi kuin aina ennenkin? Q1 ja Q2 olisivat voineet ihan hyvin edelleen olla tuolileikkiä, koska siihen eivät huippukuskit haksahda.

– Tätä käsittääkseni ehdotettiin ja siitä F1-komissio tänään äänesti. Mutta kun näissä äänestyksissä systeemi on se, että vain täysin yksimieliset päätökset menevät läpi, riittää yksikin vastaääni. Niin kävi nytkin.

Miksi ei lopulta palattu takaisin viime vuoden systeemiin, vaikka se näytti jo ihan selvältä?

– Valtataistelua. Ei haluttu antaa kuljettajille valtaa päättää asioista. Ja käsittääkseni tästä asiasta komissiolle ei edes tehty esitystä tai siitä ei ainakaan äänestetty.

Näetkö mitään mahdollisuutta, että tuo systeemi voisi jotenkin toimia?

– Ainoa vaihtoehto olisi se, että aika-ajoihin ja kilpailuihin annettaisiin kokonaan eri renkaat. Silloin aika-ajossa ei tarvitsisi jatkuvasti miettiä renkaiden säästämistä, josta on tullut yksi tämän lajin varsinaisista kirouksista. En ymmärrä, miksi näin ei voisi tehdä? Nykysysteemissä en näe mitään järjen hiventäkään, ellei rengasmuutosta tehdä.