Flunssa kiusana – Pekka Koskelan kisat ohi?
Kuva: Getty Images
Maanantain miesten pikaluistelun 500 metrillä 17. sijalle päätynyt Pekka Koskela saattaa jättää torstaina luisteltavan 1 000 metrin kilpailun väliin. Koskela on kärsinyt jo Saksan valmistautumisleiristään lähtien flunssasta.
– En lähde vetämään tonnia puolikuntoisena. Terveys ennen kaikkea, Koskela kertoi Yle Urheilulle.
– Päällimmäisenä tässä on tämä toipilashomma. En toipunut millään päivän ekasta vedosta. Tämä (flunssa) on ollut pari viikkoa päällä. Tarvitsen vähintään yhden vuorokauden, että toivun yhdestä vedosta. Parhaimmillaan olen toipunut yhdestä vedosta 20 minuutissa. Tämän päivän toisessa vedossa homma loppui kuin seinään, Koskela kuvaili.
Koskelan mukaan ennen sairastumista hän oli lähestymässä huippukuntoa.
– Eniten tässä harmittaa se, että ennen sairastumistani olin löytänyt viimeistelyleirillä todella hyvän vauhdin. Kellosta näki, että oli kyytiä ja olo oli sellainen, että nousukunto tulee sieltä. Hommasta lähti kuitenkin ihan täysin terä, Koskela totesi.
LUE MYÖS:
- Siirtomarkkinoilla jysähtää – Real Madrid tekemässä suomalaishankinnan
- Saga Vanninen: valtava muutos!
- Shokkikäänne: Patrik Laine osana NHL:n isoa skandaalia
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Kalle Palander täräyttää: kaksi etua ottelussa Aleksi Valavuorta vastaan
- Aleksi Valavuori: huima paljastus kohutun nyrkkeilyottelun alla!
- Tanskan supermies harvinaiseen kerhoon
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Maailmanmestaruus Suomeen!
- Leijonat finaaliin – Kanada kaatui mahtiesityksellä