Finaalipaikka ratkeaa – kuumin kysymys: pelaako Lennart Petrell vai ei?
Jääkiekkoliigan toinen finalisti ratkeaa tänään Oulussa. Edessä on seitsemäs ja ratkaiseva peli. Huikean sarjan alla suurin kysymys on, pelaako HIFK:n kapteeni Lennart Petrell vai ei? Petrell ei ollut enää mukana torstain kuudennen ottelun jatkoerässä eikä häntä näkynyt edes vaihtopenkillä. Ottelun jälkeiset erotuomarikättelyt hoidettiin varakipparin toimesta.
Petrellin pelillinen vaikutus on iso, mutta vielä suurempi on HIFK-ikonin henkinen preesens. Petrellin esimerkkiä tarvitaan, siitä huolimatta, että hän oli omalla virheellään ratkaisemassa edellistä HIFK:n Oulun vierailua isännille. Johtajana Petrell on joukkueelle korvaamaton.
Kärppien kokoonpanoa odotellessa suurin mielenkiinto on Jari Sailion pelikunnossa. Sailio jätti ottelun jo ensimmäisessä erässä reiteen/polveen tulleen kolhun seurauksena. Sailion merkitys pisteiden valossa on jopa pienempi kuin Petrellin, mutta juuri HIFK:ta vastaan Sailio pystyy omalla asenteellaan ja taklauksillaan luomaan tarpeellisen vastavoiman. Etenkin Kärppien kahdessa voitokkaassa kotiottelussa Sailion panos on ollut suuri.
Kokoonpanot julkaistaan alkuiltapäivästä. Ottelu alkaa 17.00 Oulun Raksilassa.
LUE MYÖS:
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen paljasti IS:lle: Senni-rakas yllätti heti EM-kullan jälkeen
- EM-kisojen aikataulu, ohjelma, televisiointi ja suomalaiset 14.8.
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen paljasti IS:lle: Senni-rakas yllätti heti EM-kullan jälkeen