Fanit voivat sittenkin kännätä Qatarin MM-futiksessa – alkoholilakiin tulossa joustoa
Kuva: Getty Images
Qatar suunnittelee RTE Sportin mukaan perustavansa erillisiä tuomioistuimia käsittelemään alkoholinkäyttöä vuoden 2022 jalkapallon MM-lopputurnauksen aikana.
Julkinen juopottelu on Qatarissa lainvastaista, mutta nyt suunnitellaan tuomioistuimia, jotka ottaisivat ”mahdolliset” MM-kisaturistien tapaukset nopeasti hoitaakseen ja käsittelisivät hellästi ”rikollisia”.
Qatar odottaa kisoihin jopa 500 000 jalkapallofania ympäri maailman. Heille on suunniteltu erillisiä alueita, missä alkoholinkäyttö olisi sallittua.
– Etelä-Afrikan MM-turnauksessakin oli näitä pikatuomioistuimia tällaisia tapauksia varten ja juuri samasta me nyt neuvottelemme FIFA:n kanssa, sanoo MM-lopputurnauksen järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Hassan Al Thawadi.
Julkijuopottelu voisi uutisen mukaan tuoda pelkät sakot, mutta esimerkiksi huumeidenkäyttö tarkoittaisi vankilatuomiota.
Alkoholin käyttö ei ole sinänsä rikos Qatarissa, sitä tarjoillaan hotelleissa. Mutta julkisilla paikoilla juopottelu on, kuten myös alkoholin tuominen maahan.
– Kunhan yleistä järjestystä ei häiritä, uskon että kaikki sujuu ihan hyvin. Me toivotamme kaikki tervetulleiksi Qatariin ja takaamme, että jokainen saa pitää täällä hauskaa, Al Thawadi kertoi.
LUE MYÖS:
- Montreal katkaisi Carolinan putken
- Norja yllätti – jopa voitto lähellä
- Leijonat jälleen loistava – Latvia kaatui murskaluvuin
- Vegas nappasi ison voiton
- Aston Villa palasi pokaalikantaan
- Leijonat palaa kaukaloon – Sveitsi murskasi Slovenian
- Arsenal palasi mestariksi – City kompastui tiistaina
- Salon Vilpas koripallomestariksi
- Leijonat lepäsi, Slovenia yllätti taas
- Montreal välieriin – Buffalon upea kausi päätökseen