Ex-toppari muistelee: ”Peter Schmeichel ja Roy Keane syyttivät aina muita, F-sanaa tuli”
Manchester Unitedin menestysvuosien yksi kulmakivistä oli kolme kauden ajan romuluinen hollantilaistoppari Jaap Stam. Nykyisin Readingia luotsaava Stam palaa tuttuun ympäristöön alkuvuodesta, kun edessä on FA cupin mittelö Old Traffordilla.
Stam muistaa hyvin omat pelivuotensa ja ennen kaikkea mitä pelaaminen oli, kun takana oli tulisieluinen tanskalaismaalivahti Peter Schmeichel ja edessä yhtä palavatahtoinen irlantilainen Roy Keane.
– Silloinkin kun he itse tekivät virheen, he syyttivät aina muita, Stam muisteli nauraen Sunday Timesille.
– Pete oli sellainen. Hän oli jatkuvasti takanamme huutamassa puolustajille, kertomassa mitä pitää tehdä. Jos vastustaja sai laukauksen kohti maalia, sieltä tuli F-sanaa ja kaikkea. Ja Roy oli ihan samanlainen. Hän halusi saada jokaisen pallon itselleen ja jos syötit sen jollekulle toiselle, joka menetti sen, Roy oli heti huutamassa ”mikset antanut sitä minulle”.
Siirto oli virhe Sir Alexilta
Stamin aika Unitedissa loppui yllättäen syksyllä 2001 Lazio-siirtoon. Erinäisiä syitä esitettiin, mutta yleisesti taustalla uskottiin olleen se, että manageri Sir Alex Ferguson oli suivaantunut Stamin elämäkerrassaan esittämästä kritiikistä.
Myöhemmin Sir Alex on tosin myöntänyt, että Stamin päästäminen Italiaan oli virhe.
– Totta kai se oli virhe, Stam naurahti, mutta osin tosissaan.
– Tiesin millainen olen pelaajana. Kun siirtyy itse manageriksi, täytyy pystyä tekemään tiettyjä päätöksiä. Hän teki silloin päätöksensä perustuen tilanteeseen seurassa, tiesin sen myöhemmin. Mutta voin oppia tästä. Jos jatkossa minulle käy jotain jonkun pelaajan kanssa, teenkö kuten United teki vai pitääkö minun lähestyä pelaaja toisin, luulen että pitää.
Sir Alex ei ole Stamille itselleen virhettä suoraan koskaan myöntänyt, mutta hollantilaisen mukaan asia ei kummemmin häntä paina.
– Ei, hän ei ole kertonut minulle suoraan. Mutta näin hän on sanonut ja se tuntuu mukavalta – ihmiset muistuttavat myös minua siitä. Ei hän tarvitse erikseen tulla luokseni ja sanoa ”Kuule…”. Sitä paitsi jalkapallossa aina tapaa toisensa jossain uudestaan.
- NHL:n supertähti etsii uutta seuraa – myös Mikko Rantasen nimi nostettiin esille
- UC: Leevi Tukiainen lähtee JYPistä? Suurseurat kintereillä
- Uran jatko vaakalaudalla – Niko Hovinen avautui tilanteestaan podcastissa
- Merkittävä tieto: Leijonat tositoimiin NHL-kaukalossa
- F1 Brasilian GP 2026: Aikataulu, TV-lähetykset, tulokset
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Nettikasinot 2026 – Parhaat nettikasinot vertailussa
- Jättipaukku SM-liigassa! Raimo Helminen Ilvekseen – myös HIFK:n ja SaiPan päävalmentajat vaihtuvat
- Miten käy jääkiekon MM-kisoille? IIHF jyrähti Venäjä-päätöksestä
- Huuhkajien joukkue julki Albania- ja San Marino-otteluihin – mukana täysin uusin nimi!
- Uran jatko vaakalaudalla – Niko Hovinen avautui tilanteestaan podcastissa
- NHL:n supertähti etsii uutta seuraa – myös Mikko Rantasen nimi nostettiin esille
- UC: Leevi Tukiainen lähtee JYPistä? Suurseurat kintereillä
- Merkittävä tieto: Leijonat tositoimiin NHL-kaukalossa
- Miten käy jääkiekon MM-kisoille? IIHF jyrähti Venäjä-päätöksestä
- Jättipaukku SM-liigassa! Raimo Helminen Ilvekseen – myös HIFK:n ja SaiPan päävalmentajat vaihtuvat
- Huuhkajien joukkue julki Albania- ja San Marino-otteluihin – mukana täysin uusin nimi!
- UC: Kokenut puolustaja päätyi Jokereiden sijasta Tapparaan – ”Yllätys”
- Jättipaukku Suomen Cupissa – uransa päättänyt hiihtotähti palaa kisaladuille!
- Käsittämätön päätös: Venäjä jääkiekon MM-kisoihin Ukrainan tilalle?