Espoo Bluesin hyökkääjä hurjassa vireessä olympialaisten esikarsinnoissa – 2 ottelussa 19 tehopistettä!
Espoo Bluesin laitahyökkääjä Robert Rooba edustaa Viroa parhaillaan käynnissä olevissa olympialaisten esikarsinnoissa Tallinnassa.
Viro on aloittanut turnauksen kahdella murskavoitolla – eilen kaatui Israel numeroin 19-1 ja tänään oli vuorossa murskavoitto Bulgariasta numeroin 26-0.
Rooba on ollut Viron maajoukkueen tehokkain pelaaja: eilen mies keräsi tehopisteet 3+5, ja tänään Rooba sai kasaan tehot 5+6. Yhteensä mies on siis tehnyt kahdeksan maalia ja antanut yksitoista maalisyöttöä.
Viro kohtaa sunnuntaina lohkon kärkiottelussa Meksikon. Lohkovoittaja etenee olympialaisten esikarsintojen toiseen vaiheeseen, joka pelataan ensi vuoden helmikuussa. Viimeinen karsintaturnaus pelataan syyskuussa 2016. Olympiaturnaushan kiekkoillaan vuonna 2018 Etelä-Koreassa.
Rooba on pelannut tällä kaudella Bluesissa Liigaa 10 ottelun verran ilman tehopisteitä.
LUE MYÖS:
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen paljasti IS:lle: Senni-rakas yllätti heti EM-kullan jälkeen
- EM-kisojen aikataulu, ohjelma, televisiointi ja suomalaiset 14.8.
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Yleisurheilun EM 11.8.2026: Päivän suomalaiset, kisa-ajat ja tv-lähetykset