Harry Maguire on ilmoittanut Leicester Citylle haluistaan siirtyä isompiin ympyröihin. Maguire on toisen valioliigaseuran Manchester Unitedin ostoslistalla – ja on ollut siinä jo pitkään.

ESPN:n mukaan Maguire pelkää, että unelmasiirto kuitenkin kariutuu Leicesterin ahneuteen. Huipputoppari epäilee seuran asettavan hänen hintalappunsa liian suureksi.

Amerikkalaiskanavan mukaan United on tarjonnut Maguiresta aiemmin 70 miljoonaa puntaa eli noin 76 miljoonaa euroa, jonka Leicester kuitenkin hylkäsi. Leicesterin uskotaan haluavan tähtipelaajastaan vähintään 90 miljoonaa puntaa eli noin 98 miljoonaa euroa.

Tuo summa tekisi Maguiresta kaikkien aikojen kalleimman puolustajan. Ennätyksen nykyinen haltija Virgil van Dijk ostettiin Liverpooliin 84 miljoonalla eurolla loppuvuodesta 2017 Sunderlandista.

Sekä United että Maguire ovat sitä mieltä, että Leicesterin nykyinen hintapyyntö ylittää Maguiren markkinahinnan. Leicester ei ole tulossa vastaan vaatimuksessaan siitäkään huolimatta, että Maguire haluaa kovasti siirtyä Old Traffordille.

Unitedilla on enää yhdeksän päivää aikaa saada siirto maaliin. Seura on linjannut, ettei maksa 26-vuotiaasta Englannin maajoukkuemiehestä lähes 100 miljoonaa euroa. Maguire siirtyi kaksi vuotta sitten Leicesteriin Hull Citystä reilulla 13 miljoonalla eurolla.