Entinen Arsenal-pelaaja elämäkerrassaan: Ensin känni ja sitten hattutemppu Valioliigassa Southamptonin verkkoon
Kuva: Getty Images
Jalkapalloilija Jermaine Pennantista paljastui uusia puolia hänen juuri ilmestyneestä elämäkerrassaan. Mies kertoi, että elämä saattoi lähteä välillä keulimaan, kun hän oli nuori ammattilainen.
Vuodelta 2003 hän nosti esiin esimerkkitapauksen, kun hän oli parikymppinen jalkapalloilija. Arsenalissa pelatessaan hänelle tuli eteen ilta, jossa oli tiedossa naisia ja alkoholia. Pennantin epäonneksi kyseinen märkä ilta oli vain päivää ennen kuin joukkue kohtaisi Southamptonin Valioliigassa. Pennant päätti kuitenkin lähteä bileisiin. Sen jälkeen kaikki on vain historiaa.
– Tiesin juhlissa olevan paljon naisia, joten päätin, että menen. En voinut olla menemättä, Pennant muistelee.
– Lupasin, etten joisi tippaakaan. Menin juhliin, ja se oli kiva ilta, joka päättyi siihen, että olin todella humalassa.
Pennant oli herännyt illan jälkeen McDonaldsin ruokapussin vierestä. Kauhukseen hän sai kuulla, että Arsene Wenger oli valinnut hänet avauskokoonpanoon krapulapäivänä. Englantilaispelaaja kertoo aloittaneensa tiedon jälkeen hurjan tankkaamisen. Hän joi ennen ottelua peräti neljä litraa vettä.
– Minusta tuntui, että kuolisin kentälle, mutta pelasin silti täysillä, vaikka minuun sattui, Pennant paljastaa.
– Kun peli alkoi, juoksentelin ympäriinsä ja toivoin vain, että puoliaika tulisi. Sitten tein maalin. Kiitin Jumalaa, katsoin vaihtopenkille ja toivoin samalla, että minut otettaisiin vaihtoon.
Vaihtoa ei kuitenkaan kuulunut. Pennant jatkoi maalitehtailua. Arsenal voitti ottelun lopulta 6-1.
– Kun tein toisen maalini, mietin vain, mitäköhän ystäväni miettivät. Kolmannen maalin jälkeen mietin vain, että tämä ei voi olla totta. En uskonut sitä, Pennant muistelee krapulaista hattutemppuaan murskavoitossa.
– Viimeisen 20 minuutin aikana meinasin oksentaa, koska veressäni oli edelleen alkoholia. Oloni oli kamala.
Liekö juhlinnalla ollut syytä siihen, että keskikentällä pelannut Pennant sai vain 12 ottelua tililleen Arsenalissa. Niisssä hän ei tehnyt enempää maaleja kuin Southampton-pelin kolme osumaa, eli voidaan todeta, että Pennant teki Arsenal-uransa kaikki maalit krapulassa.
Pennant on nykyisin 35-vuotias. Viime kaudella hänelle kertyi pari FA Cupin ottelua alasarjajoukkueessa, joten värikkään uran voitaneen todeta olevan ohi huipputasolla.
Jalkapalloilijana hän pelasi parhaan kautensa Liverpoolissa kaudella 2006-2007. Tuolloin hän sai vyölleen punapaidoissa 34 Valioliiga-ottelua.
Lähde: Mirror
LUE MYÖS:
- Shokkikäänne: Patrik Laine osana NHL:n isoa skandaalia
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Kalle Palander täräyttää: kaksi etua ottelussa Aleksi Valavuorta vastaan
- Aleksi Valavuori: huima paljastus kohutun nyrkkeilyottelun alla!
- Tanskan supermies harvinaiseen kerhoon
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Maailmanmestaruus Suomeen!
- Leijonat finaaliin – Kanada kaatui mahtiesityksellä
- PSG uusi mestaruutensa
- Sveitsi palautti Norjan maan pinnalle
- Tiesitkö: Jari Litmanen ei ole aina pelannut numerolla 10 – mitä muita numeroita hän käytti?
- 80 miljoonan floppi saa väistyä – Chelsealle huippuhankinta: ”Unelmani käy toteen”
- Arsenal ja Liverpool jäivät nuolemaan näppejään – Saksan maajoukkuetähti PSG-paitaan
- Ferrari yllätti kilpailijatallin – ”Putoamme tuolilta”
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Italialaislehti paljastaa: Niklas Moisander kuittaa puoli miljoonaa euroa enemmän kuin Perparim Hetemaj!
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Vatsatauti vaivaa Bayern-tähteä – Saksan maalivahti Manuel Neuer sivuun Italia-ottelusta
- Bäckström hajosi, Washington murtui
- Chris Froome jälleen väkivahvan Sky:n ässänä Tour de Franceen