Eniten Englannissa myyvän lehden maine roskalehtenä yltyy – syynä harvinainen ja pitkään jatkunut huijaus

Englantilaisen The Sun -lehden tiistain painoksen takasivu oli huomiota kiinnittävä.
Aviisi käsitteli jalkapallon siirtokuvioita, jotka koskettivat Manchester Unitedin hyökkääjää Marcus Rashfordia ja Tottenhamin keskikenttäpelaajaa Christian Erikseniä.
The Sun väitti Espanjan mahtiseuran Real Madridin tähtäävän molempien pelaajien hankkimiseen yhteensä 90 miljoonalla punnalla. Rashford on arvioitu 50 miljoonan ja Eriksen 40 miljoonan punnan hintaiseksi.
Voiko väite pitää paikkaansa? Kuulostaa rajulta. Olisiko tämä voitu keksiä päästä vailla minkäänlaista tiedonjyvää? Näin asiaa on spekuloinut myös moni muu media, kuten 101greatgoals -sivusto.
Eikä siinä vielä kaikki. Jutun suurin vitsi piilee siinä, että jutun on tehnyt toimittaja, jota ei oikeasti ole olemassa. Toimittajaksi Sun väittää Carl Longia.
Sosiaalisessa mediassa on kerrottu Longin olevan keksitty nimi. Myös Football365-sivusto on jo jonkin aikaa yrittänyt saada tietoa Longista – tuloksetta.
Tiistaina ilmestyneessä Mediawatchin jutussa väitetään Longin olevan keksitty hahmo.
– Jutun tekijä on Carl Long. Carl Longia ei oikeasti ole olemassa. The Sun ei selvästi ole urhea pistääkseen jutun oikean kirjoittavan nimeä esiin, Mediawatchissa tylytettiin.
Nyt ihmetellään, miten ihmeessä eniten Englannissa myyvän lehden toimituksen johtoportaalla ei ole rahkeita julkaista juttuja toimittajan oikealla nimellä.
Longin nimi kirjoittajana ei esiinny teksteissä ensi kertaa. Longin nimellä kirjoitettiin hiljattain teksti, jossa tämä kritisoi Manchester Cityn laituria Raheem Sterlingiä sen jälkeen, kun Sterling teki maalin rangaistuspotkusta, jossa hän kaatui potkaistuaan maata. Tilanteessa ei ollut kontaktia, jonka takia Sterlingin olisi monen mielestä pitänyt ampua syyttä tuomittu rankkari yli tai ohi maalin.
City voitti Shakhtar Donetskin tuossa Mestarien liigan ottelussa 6-0. Longin nimellä kirjoitetussa jutussa Sterlingin tuomittiin ”olemattomasta urheiluhengestä”.
Lisää ”Longin kirjoituksia” löytyy mielin määrin. Niitä löydät tämän linkin takana olevan jutun lopusta.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Oliver Lindell aloitti BMW PGA Championshipin erinomaisesti
- Oliver Lindell jälleen upeaan suoritukseen
- Ilves ja KalPa varmistivat jatkopaikan CHL:ssä
- Max Verstappen palasi voittajaksi
- Max Verstappen ajoi paalulle Monzassa
- Lukko vahvana Saksassa
- KalPa reiluun voittoon – myös Ilves puhtaalla pelillä
- CHL:ssä toinen peliviikko edessä
- Ryder Cupin joukkueet valittu
- Liverpool kaatoi Arsenalin huippukamppailussa