”En tiedä miten saan sen kotiini” – Englannin maajoukkuemaalivahti hankki vanhan kotikenttänsä maalin

Englannin jalkapallomaajoukkueen maalivahti Nick Pope, joka pelaa nykyään Burnleyssa, ei ole unohtanut menneisyyttään. Nyt hän saamassa konkreettisen muiston kaudestaan 2013-14 York Cityssa – kun vain tietäisi miten saa tämän kuljetettua kotiinsa.
York City jätti vanhan kotikenttänsä Bootham Crescentin 89 vuoden jälkeen vuodenvaihteessa ja myi huutokaupalla erilaista irtaimistoa vanhalta stadionilta. Pope jätti tarjouksen toisesta maalikehikosta ja tämä oli myös korkein tarjous. Näin Popesta tuli kahden tolpan ja yläriman omistaja.
Asiasta sinänsä ilahtuneella Popella on nyt pieni ongelma. Maalipuita ei kuljeteta ihan henkilöauton katolla.
– En ole siirtänyt maalia vielä ja siitä keskustellaan edelleen. Ajattelin, että mietitään sitä sitten, jos voitan huutokaupan, sitten näin kävi, enkä vieläkään tiedä kuinka sen siirron teemme, Pope kertoi BBC Radio Yorkille.
– Jätin tarjouksen, koska se osui samaan saumaan puutarhani kunnostuksen kanssa ja tuumin, että puutarhan päässä on sopiva tila sille. Samalla ajattelin, että olisi hyvä asia auttaa seuraa ja jos sitten joku olisi huutanut enemmän, olisi se tarkoittanut enemmän rahaa heille.
Popen mukaan hän seuraa nykyisin National League Northissa pelaavaa vanhaa seuraansa edelleen tiiviisti.
– Seuralla oli iso osa minun urallani ja on mukava seurata heitä edelleen, nuorena Kakkosliigaa Yorkin riveissä pelannut maalivahti sanoi.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Oliver Lindell aloitti BMW PGA Championshipin erinomaisesti
- Oliver Lindell jälleen upeaan suoritukseen
- Ilves ja KalPa varmistivat jatkopaikan CHL:ssä
- Max Verstappen palasi voittajaksi
- Max Verstappen ajoi paalulle Monzassa
- Lukko vahvana Saksassa
- KalPa reiluun voittoon – myös Ilves puhtaalla pelillä
- CHL:ssä toinen peliviikko edessä
- Ryder Cupin joukkueet valittu
- Liverpool kaatoi Arsenalin huippukamppailussa