Suomen miesten futsalmaajoukkueen MM-karsintamatka Moldovaan alkaa saada farssimaisia piirteitä. Mennessä kaksi vuorokautta Istanbulissa jumissa ollut joukkue on nyt paluumatkalla jumittunut Chisinauhin.

Suomen joukkue joutui alkuviikosta odottelemaan jatkolentoa Istanbulista kohti Moldovaa päiväkausia ja ehti juuri ja juuri turnauksen alkuun perille. Paluumatka ei tunnu sujuvan yhtään onnellisemmissa merkeissä.

MM-karsintaturnauksessa tien jatkoon selvittäneen Suomen oli määrä lähteä kotimatkalle sunnuntaina aamusta ensin Chisinausta Istanbuliin ja sieltä edelleen Suomeen. Lento Istanbuliin kuitenkin peruttiin. Chisinaussa on sumuista ja tämä lienee syy myös Istanbulin lennon perumiseen usean muun lennon ohella, joskin kentältä lähtee ja sinne saapuu joitain lentoja jatkuvasti.

Suomen joukkue siirretään nyt hotelliin Chisinaussa ja uusi yritys päästä matkaan on edessä maanantaina puolilta päivin.

– Tilanne on tällä hetkellä se, että Turkish Airlinesin lento Istanbuliin on peruttu. Aiempi lento Istanbulista ei tänne saapunut, joten myöskään paluulentoa ei ole.

– Nyt on tarjolla korvaava lento maanantaina alkuiltapäivällä. Turkish Airlines on järjestämässä siihen ylimääräistä lentoa. Jotta lentokentällä ei tarvitse odotella, niin lentoyhtiö maksaa meille yöksi hotellin, jonne olemme juuri nyt lähdössä, joukkueenjohtaja Tommi Limnell vahvisti Chisinausta sunnuntaina puolen päivän aikaan Palloliiton verkkosivujen mukaan.

Joukkue on suhtautunut jo lähes farssimaisia piirteitä saavaan tilanteeseen ironialla ja kevyellä huumorilla sekä hyvällä joukkuehengellä. Joukkue on pelannut korttia ja hurmannut pehmopallolla paikalliset lapset ottaen myös heidät mukaan pelaamaan.