Dortmund-tappio viimein pisara – Joel Pohjanpalon valmentajalle lähtöpassit

Joel Pohjanpalon Bayer 04 Leverkusen karahti lauantaina Borussia Dortmundin vieraana rumaan 2-6-tappioon ja joukkueen europaikka ensi kaudella uhkaa karata käsistä.
Päävalmentaja Roger Schmidtille Dortmund-ottelu on jäämässä viimeiseksi joukkueen peräsimessä. BILDin mukaan Leverkusenissa on tehty sunnuntaina iltapäivällä päätös reilun kaksi ja puoli vuotta päävalmentajana olleen Schmidtin erottamisesta.
Toimitusjohtaja Michael Schade vahvisti tiedot tosiksi.
– Nykyistä urheilullista kehitystä ajatellen olemme tulleet erittäin tarkan analyysin ja konsultaation pohjalta tähän tuskalliseen, mutta välttämättömään päätökseen. Olen itse erittäin pahoillani tästä, sillä olemme paljosta velkaa Roger Schmidtille, Schade totesi.
Samoilla linjoilla Schaden kanssa oli urheilujohtaja Rudi Völler.
– Pidän Roger Schmidtiä aivan huippuluokan valmentajana ja minulla on sen myötä täysi luottamus häneen aina. Meidän piti kuitenkin toimia nyt ennen kuin menetämme mahdollisuutemme saavuttaa tavoitteemme.
Pohjanpalon peliaika on viime otteluissa jäänyt vähiin, joten valmentajanvaihdos voi olla hyväkin uutinen suomalaiselle.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Suomalaisjoukkueilla surkea startti europeleihin
- F1:ssä pamahti uutispommi – Red Bull -pomolle kenkää
- NHL:n runkosarjaan enemmän pelejä
- Niclas Grönholm toiseksi Ruotsin vesikisassa
- Lando Norris kotikisan voittoon – Silverstonessa draamaa ja yllätyksiä
- Max Verstappen tykitti paalulle
- McLarenit ja Ferrarit kovimmassa vauhdissa Silverstonessa
- Valioliigasta karmea suru-uutinen – Diogo Jota menehtyi traagisesti
- Oliver Lindell upeasti golfin major-turnaukseen
- NHL:n varaustilaisuus suomalaisittain surullista katsottavaa