Dicken juhli naisten käsipallon SM-sarjan mestaruutta
Dicken on naisten käsipallon SM-sarjan mestari kaudella 2020-21. Dicken voitti finaalissa hallitsevan mestari HIFK:n suoraan kolmessa ottelussa.
HIFK lähti finaaliin runkosarjan voittajana ja runkosarjan kohtaamisissa se oli ollut niskan päällä. Finaaleissa HIFK ei kuitenkaan löytänyt aseita Dickenin kukistamiseksi.
Dicken ratkaisi mestaruuden perjantaina voittamalla kolmannen ottelun 23-16 (11-4). Kaksi aiempaa finaalia olivat tasaisia, joissa ratkaisu nähtiin vasta ottelun loppuhetkillä. Kolmannessa finaalissa Dicken oli heti alusta saakka kuskin paikalla jätettyään HIFK:n ensimmäisellä puoliajalla neljään tehtyyn maaliin. Toisella puoliajalla peli tasoittui, mutta HIFK ei saanut missään vaiheessa takaa-ajoa käyntiin eikä Dickenin johto ollut missään vaiheessa uhattuna.
Dicken voitti aiemmin tällä kaudella Suomen Cupin voittoa, joten se pääsi juhlimaan nyt tuplamestaruutta. Mestaruus oli Dickenille kaiken kaikkiaan 14. Edellisen kerran se voitti mestaruuden kaudella 2017-18.
SM-sarjan finaalit:
1. HIFK-Dicken 30-32 (15-16)
2. Dicken-HIFK 20-15 (10-9)
3. HIFK-Dicken 16-23 (4-11)
Lähde: Käsipalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen paljasti IS:lle: Senni-rakas yllätti heti EM-kullan jälkeen
- EM-kisojen aikataulu, ohjelma, televisiointi ja suomalaiset 14.8.
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen paljasti IS:lle: Senni-rakas yllätti heti EM-kullan jälkeen