Cristiano Ronaldon haikailusta takaisin Real Madridiin on huhuttu pitkin viikkoa ja tähtipelaajan lähtö Juventuksesta todennäköisesti sopisi erinomaisesti myös torinolaisseuralle. Juventuksen on pakko leikata kuluja ja suurin yksittäinen leikkaus olisi helppo tehdä juuri ”CR7”:n kohdalla.

Juventus putosi Mestarien liigan puolivälieristä toisena vuonna peräkkäin ja tämä ei ainakaan helpota seuran taloudellista tilannetta. Ronaldon sopimus on voimassa kesään 2022 saakka ja portugalilaisen myynti kesällä säästäisi yksin palkkabudjetissa 35 miljoonaa euroa. Aiemmin esillä olleet huhut sopimuksen jatkamisesta eivät vaikuta enää ajankohtaisilta.

– Onneksi Ronaldon sopimusta on vielä vuosi jäljellä, joten meillä on aikaa puhua hänen kanssaan. Se ei ole ykkösasia juuri nyt, Juventuksen toimitusjohtaja Fabio Patratici muotoili viikolla.

Corriere dello Sportin mukaan ’Juve’ olisi valmis luopumaan tähdestään 29 miljoonalla eurolla, mikä on alle neljännes summasta, jonka seura miehestä kesällä 2018 pulitti Real Madridille.

Vaikka siirto tapahtuisi, suunta ei välttämättä ole Real Madrid. Etenkin jos Kylian Mbappe jättää PSG:n tämän kauden jälkeen, pariisilaisseura on hyvin kiinnostunut Ronaldon hankkimisesta Le Parisienin mukaan.