CR7 – ehtymätön voitontahto
Kuva: Getty Images
Confederations Cup ei ehkä ole tunnetuin tai arvostetuin jalkapalloturnaus, mutta Portugalille ja Cristiano Ronaldolle se on suuri asia. Molemmat pääsivät oikeasti voittamaan jotain suurta yhdessä Ranskan EM-lopputurnauksessa ensimmäistä – ja mahdollisesti viimeistä kertaa. Nyt tämän voiton johdannaisista halutaan ottaa kaikki irti.
Vaikka Confederations Cupia väheksytään, pitää muistaa, että sinne pääsee mukaan vain voittamalla jotain. Ainoastaan isäntämaa on poikkeus – tosin hekin voittivat jossain vaiheessa FIFAn kisan MM-kisaisännyydestä. Mutta muuten turnauksessa on vain eri maanosien mestareita, pienenä poikkeuksena CONCACAF, jonka edustus Venäjälle ratkaistiin Meksikon ja Yhdysvaltojen välisessä karsintaottelussa.
Maailmanmestari Saksa otti turnaukseen sellaisen lähestymistavan, että Yogi Löw valitsi turnaukseen ”haastajajoukkueen”. Suurimmat nimet eivät ole mukana, mutta sen sijaan ryhmässä on joukko sellaisia pelaajia, joista hyvin saattaa tulla Die Mannschaftin vakiomiehiä. Sen sijaan Meksiko, Chile ja Portugali ovat turnauksessa käytännössä parhailla mahdollisilla joukkueillaan – tämä nelikkö on myös matkalla välieriin, Portugali ja Meksiko varmasti, Chile ja Saksa suurella todennäköisyydellä.
Ronaldon vire Confederations Cupissa voi hyvin viedä Portugalin koko höskän voittoon. CR7 pelaa kuin nuori varsa, nälkäisesti ja sitoutuneena joukkueen pelisysteemiin. Aivan samoin tapahtui Ranskassa ja turnaus päättyi mestaruuteen. Kun Fernando Santosin hiottu systeemi on kirotun vaikea murtaa, antaa se mahdollisuuden Ronaldolle, Queresmalla ja uudelle supertähdelle, André Silvalle, tehdä tulosta hyökkäyspäässä.
Kaiken avain on kuitenkin vielä CR7. Hänen syksynsä meni pieleen, mutta keväällä oli tuttu tahti taas step-overeissa, laukauksissa ja viimeistelyssä. Mestarien liigassa hän kantoi Realin mestaruuteen ja La Ligassa miehen tehot olivat kohdallaan tärkeillä hetkillä. Confederations Cupissa hän on matkalla turnauksen parhaaksi pelaajaksi ja tarkoittaa Portugalin menestystä.
Cristiano Ronaldon voitontahto on tällä hetkellä ehtymätön. Se näkyy kentällä ja se kantaa pitkälle.
LUE MYÖS:
- Shokkikäänne: Patrik Laine osana NHL:n isoa skandaalia
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Kalle Palander täräyttää: kaksi etua ottelussa Aleksi Valavuorta vastaan
- Aleksi Valavuori: huima paljastus kohutun nyrkkeilyottelun alla!
- Tanskan supermies harvinaiseen kerhoon
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Maailmanmestaruus Suomeen!
- Leijonat finaaliin – Kanada kaatui mahtiesityksellä
- PSG uusi mestaruutensa
- Sveitsi palautti Norjan maan pinnalle
- Tiesitkö: Jari Litmanen ei ole aina pelannut numerolla 10 – mitä muita numeroita hän käytti?
- 80 miljoonan floppi saa väistyä – Chelsealle huippuhankinta: ”Unelmani käy toteen”
- Arsenal ja Liverpool jäivät nuolemaan näppejään – Saksan maajoukkuetähti PSG-paitaan
- Ferrari yllätti kilpailijatallin – ”Putoamme tuolilta”
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Italialaislehti paljastaa: Niklas Moisander kuittaa puoli miljoonaa euroa enemmän kuin Perparim Hetemaj!
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Vatsatauti vaivaa Bayern-tähteä – Saksan maalivahti Manuel Neuer sivuun Italia-ottelusta
- Bäckström hajosi, Washington murtui
- Chris Froome jälleen väkivahvan Sky:n ässänä Tour de Franceen