Chelsea hankkimassa arvoituksellisen brassilupauksen – takana loistava tulevaisuus?
Kuva: Getty Images
AC Milanissa nuorukaisena vahvan uran tehnyt brasilialaiskärki Alexandre Pato on yhdistetty yhä voimakkaammin Chelseaan.
The Mailin mukaan Pato ja Chelsea ovat tekemässä sopimuksen ensi kesänä.
Huippulahjakas Pato kaupattiin vain 17-vuotiaana Internacionalista Milaniin 22 miljoonalla eurolla vuonna 2007. Hän teki jo avauskaudellaan yhdeksän liigamaalia ja Milanissa syntyi neljän ensimmäisen kauden aikana peräti 50 osumaa. Moni piti häntä tulevana supertähtenä.
Jatkuvat takareisivaivat pilasivat kuitenkin kaksi seuraava kautta; pelejä tuli vyölle vain 15 ja maaleja yksi. Edessä oli siirto takaisin kotikonnuille Brasiliaan Corinthiansin riveihin 15 miljoonalla eurolla. Siellä syntyi kahden kauden aikana 49 ottelussa vain 14 maalia ja edessä oli lainasiirto Sao Pauloon. Siellä Pato on nyt tehnyt 76 ottelussa 27 maalia. Paluu Eurooppaan on ollut miehen mielessä jo pidempään. Ikää hänellä ei ole vieläkään kuin 26 vuotta, mutta vammaherkkyys on pieni riskitekijä. Vieläkö hänestä olisi takaisin huipulle kolmen Brasiliassa vietetyn vuoden jälkeen? Guus Hiddinkin mielestä taitaa olla.
LUE MYÖS:
- Eurooppa-liigan liigavaihe päätökseen
- Käsipallon EM-kisojen välieräjoukkueet selvillä
- Valtteri Bottas pääsi irti F1-testeissä
- Johanna Matintalo juhli ensimmäistä maailmancupin voittoaan
- Johanna Matintalo paras suomalainen sprintissä
- Naisten parisprinttikaksikko kolkutteli palkintopallisijoja
- Konsta Helenius taas pisteille
- LIV Golf täydentää Viaplayn golf-tarjontaa
- Suomen joukkueet maailmancupiin ja lentomäen
- Unitedista Manchesterin herra