Burnley ei suostu antamaan periksi: ”Meidän pitää ottaa rohkeasti aloite omiin käsiin”
Kuva: Getty Images
Putoamisviivan tuntumassa keikkuvan Burnleyn otteet ovat parantuneet roimasti parin viime viikon aikana. Joukkue on pelannut tasapelit Evertonin ja Aston Villan kanssa sekä hakenut yllätysvoiton Arsenalista vieraissa.
Suoraviivaisesta tyylistään tunnettu Burnley-manageri Sean Dyche ei suostu kuitenkaan kehumaan liikaa joukkueen esityksiä.
– Tasapeli Villaa vastaan oli ihan ok suoritus, mutta kaukana erinomaisesta, Dyche kertoi ottelun jälkeen.
– Toki voittomme Arsenalista oli hieno juttu, mutta meidän täytyy olla jatkossa aktiivisempia. Emme voi vain odottaa, että jotain tapahtuu, meidän on otettava aloite itsellemme ja laittaa hommat menemään haluamaamme suuntaan.
Burnley oli viikonloppuun lähdettäessä sijalla 17. vain yhden pisteen putoamisviivan yläpuolella. Etuna sillä on yksi ottelu vähemmän pelattuna kuin muilla pääkilpailijoillaan.
– Meidän täytyy pelata hieman avoimemmin tästä eteenpäin, jotta saisimme tehtyä enemmän maaleja, Dyche vaatii.
Tähän on syytäkin, sillä Burnley on onnistunut maalinteossa vain kuudesti tällä kaudella.
Sean Dyche ja Burnley saivat hengähtää viikonloppuna, sillä ”Clarets” pelaa kierroksen ottelunsa vasta maanantaina. Katso Burnley-Wolves ma klo 19.30 alkaen V Sportin jalkapallokanavalta tai Viaplay.fi:stä.
LUE MYÖS:
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen paljasti IS:lle: Senni-rakas yllätti heti EM-kullan jälkeen
- EM-kisojen aikataulu, ohjelma, televisiointi ja suomalaiset 14.8.
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Yleisurheilun EM 11.8.2026: Päivän suomalaiset, kisa-ajat ja tv-lähetykset
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Yleisurheilun EM 11.8.2026: Päivän suomalaiset, kisa-ajat ja tv-lähetykset