Bild: Manchester Unitedin kesähankinta tyytymätön englantilaisseurassa – Bayern Münchenin kiikarissa?
Kuva: Getty Images
Manchester United hankki kesällä Serie A:n Torinosta laitapakki Matteo Darmianin. Parhaimmillaan oikeana laitapuolustajana oleva monikäyttöinen italialainen on saanut alkukaudesta varsin hyvin peliminuutteja.
26-vuotias Darmian on tosin ollut hieman epätasainen, ja varsinkin miehen panos hyökkäyspelaamiseen on ollut pääosin olematonta – samaa voi tosin sanoa monesta muustakin United-pelaajasta.
Viime otteluissa Darmian on pelannut vasemman laitapakin paikalla, kun nopeampi ja lähtökohtaisesti parempi keskittäjä Ashley Young on vallannut tontin puolustuksen oikealta laidalta.
Saksalaislehti Bild kertookin nyt, että Darmian olisi tyytymätön Manchester Unitedissa. Lehden mukaan laitapakki on Bayern Münchenin kiinnostuksen kohteena, sillä saksalaisseuran oikeista laitapakeista sekä Philipp Lahm että Rafinha ovat ylittäneet 30 ikävuoden. Bayernin uskotaan siis ajattelevan nuoremman laitapakin värväämistä.
Saattaa olla, että Darmianin tavoittelemisessa Bayernia auttaisi se, että joukkueen ensi kauden päävalmentaja on laitapakin maanmies, Carlo Ancelotti.
LUE MYÖS:
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Yleisurheilun EM 11.8.2026: Päivän suomalaiset, kisa-ajat ja tv-lähetykset
- Jokerit jysäytti kolme jättihankintaa – Teemu Turunen paljasti syyn siirrolleen
- Krista Tervo: surkea uutinen!
- Siirtomarkkinoilla jysähtää – Real Madrid tekemässä suomalaishankinnan
- Saga Vanninen: valtava muutos!
- Shokkikäänne: Patrik Laine osana NHL:n isoa skandaalia
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Yleisurheilun EM 11.8.2026: Päivän suomalaiset, kisa-ajat ja tv-lähetykset
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa