Saksan Bundesliigan jumbojoukkue Schalke jatkaa elintärkeiden pisteiden metsästystä lauantaina Werder Bremeniä vastaan. Schalkella on karsijan paikalle matkaa tällä hetkellä kahdeksan pistettä, joten perinneseuran taistelu sarjapaikasta kaipaa kipeästi pisteitä.

Tammikuun siirtoikkunassa joukkueen apuun tuli vuosina 2010-17 Schalkea edustanut Klaas-Jan Huntelaar. 37-vuotias hollantilainen saapui Gelsenkircheniin Ajaxin riveistä ja on ensimmäistä kertaa kokoonpanossa lauantaina Werder Bremeniä vastaan.

– Tärkein asia meille on säilyä sarjassa. Puolustamme joukkueena ja teemme maalit joukkueena. Jotta saamme kolme pistettä, meidän täytyy olla parempia kuin viime aikoina, Huntelaar toteaa Schalken verkkosivuilla.

Huntelaar ei ole pelannut viime viikkoina pohjevamman vuoksi. Päävalmentaja Christian Grossin mukaan konkari saattaa tulla vaihdosta kentälle lauantaina. Huntelaar itse odottaa nälkäisenä paluuta Schalken kokoonpanoon kolmen ja puolen vuoden tauon jälkeen.

– Tarvitsin aikaa toipuakseni vammasta, mutta nyt olen takaisin. Kun olen kunnossa, voin pelata 90 minuuttia, Huntelaar sanoo.

Schalken on voittanut tällä kaudella Bundesliigassa vain yhden ottelun. Kasassa on ainoastaan seitsemän sarjapistettä. Ainoa voitto tuli kolme viikkoa sitten Hoffenheimia vastaan, kun käsittämätön 30 voitottoman sarjaottelun putki katkesi.

Werder Bremen isännöi Schalkea lauantaina kello 16.30 alkavassa pelissä. Viikonlopun kierros starttaa perjantai-iltana Stuttgartin ja Mainzin välisellä mittelöllä. Kaikki kierroksen ottelut ovat katsottavissa Elisa Viihde Viaplayssa.