Atletico laittamassa puntia pinoon siirtokiellosta huolimatta: Tähtäimessä Diego Costa
Kuva: Getty Images
Sky Sportsin lähteiden mukaan Atletico Madrid on valmistelemassa tarjousta Diego Costan hankkimisesta takaisin seuran riveihin. Tarjousta odotellaan vielä tällä viikolla.
Atletico oli tehnyt sopimuksen Lyonin kärkimies Alexandre Lacazetten siirrosta, mutta kansainvälinen, ensi vuoden alkuun ulottuva siirtokielto esti aikeet. Lopulta ranskalaisesta tuli Arsenalin ykköshankinta.
Costa oli viime kaudella Chelsean paras maalintekijä, mutta tästä huolimatta manageri Antonio Conte ilmoitti kesäkuussa, ettei tunnetusti tulisieluinen kärkimies ole ensi kaudella hänen suunnitelmissaan.
Skyn tietojen mukaan Costa olisi halukas palaamaan Atlecioon, josta hän siirtyy Lontooseen kolme vuotta sitten 32 miljoonan punnan siirtosummalla. Todennäköisesti siirtokorvaus on nyt huomattavasti suurempi.
Jos siirto toteutuu, ei Costa voisi pelata Atleticon paidassa ennen ensi tammikuuta. Siksi yksi Sky Sportsin skenaario olisikin, että Costa lainattaisiin Kiinaan syyskaudeksi ja vasta sitten olisi paluu Madridiin edessä.
LUE MYÖS:
- Jere Lehtinen: Leijonat saamassa vielä yhden NHL-vahvistuksen?
- Buffalon vuoro voittaa – sarjassa edetään seiskapeliin
- Jättiyllätys – Slovenia kellisti Tshekin
- Kuten pitikin – Leijonille toinen voitto
- Aston Villa varmisti Mestarien liigan paikkansa
- Sveitsi odotetun vahva, Kanada voitti Ruotsin
- Leijonat avasi hyvällä voitolla
- MM-jääkiekko alkaa, Leijonat kohtaa Saksan
- Anaheimin taival päättyi – Vegas välieriin
- Colorado välieriin – Minnesota hukkasi johtonsa