Aston Villan tulevaisuus näyttää todella synkältä. Joukkue hävisi taas eilen ja eroa Valioliigassa säilymiseen on jo 10 pistettä. Putoaminen pääsarjasta uhkaa ensi kertaa liki 30 vuoteen.

West Ham pesi Villan eilen 2-0. Joukkueella on 24 ottelusta säälittävät 13 pistettä. Lisäksi seura ei tehnyt yhtäkään hankintaa tammikuun siirtoikkunassa, kun sen pahimmista kilpailijoista Sunderland käytti 15,7 miljoonaa puntaa uusiin pelaajiin, Newcastle 29 miljoonaa ja Norwich 24. Kun säilymiseen on 2010-luvulla tarvittu keskimäärin 36 pistettä, olisi Aston Villan naarattava jäljellä olevista 14 ottelusta vähintään 23 pistettä voidakseen edes haaveilla säilymisestä. Putoaminen olisi melkoinen katastrofi, sillä Villa pelaa nyt korkeimmalla sarjatasolla jo 105. kauttaan. Viimeksi se on pudonnut pääsarjasta vuonna 1987.

Ranskalaismanageri Remi Garde teki marraskuun alussa neljän vuoden sopimuksen seuran kanssa, mutta hänen huhutaan lähtevän jo ensi kesänä.

– Haluan puhua ainoastaan pelistämme. Mitään muuta sanottavaa minulla ei ole. Ei ole aika vastailla kysymysiin tulevaisuudestani, Garde sanoi BBC:n mukaan eilisen ottelun jälkeen.

Villa aloitti kauden Tim Sherwoodin johdolla. Hän keräsi 12 ottelusta kolme voittoa, yhden tasapelin ja kahdeksan tappiota. Garde aloitti mairittelevasti kotitasapelillä Manchester Cityn kanssa, mutta sen jälkeen ei ole tapahtunut: Garden aikakauden saldo on 2-7-7. Liigassa hän on voittanut vain kerran.