Asiantuntijan ääni: ”Nyt nähtiin kisojen suurin hiihtoyllätys – samoin pettymys”
Kuva: Getty Images
Arvokisat.comin hiihtoasiantuntija, Salt Lake Cityn olympiakävijä Sami Pietilän mukaan miesten 4×10 kilometrin viestissä nähtiin Sotshin kisojen suurin hiihtoyllätys.
– Ranska suoriutui aivan käsittämättömän hyvin. En olisi millään uskonut heidän nousevan mitaleille. Etenkin joukkueen ankkuri (Ivan) Perillat-Boiteux hiihti todella viisaasti. Ei lähtenyt etukäteen heikompana hiihtäjänä roikkumaan Venäjän (Maxim) Vylegzhaninin perässä yrittämään Ruotsia kiinni. Jos sen olisi tehnyt, niin kohtalona olisi ollut sama kuin Suomen Lari Lehtosella. Noutaja olisi tullut.
Norjan miesten esitys oli Pietilälle kisojen suurin pettymys.
– Ihan sama juttu kuin naisten puolella. Yhteensä kahdeksan norjalaista viestinviejää ja kukaan ei onnistunut. (Martin Johnsrud) Sundbyllä näytti hetken hyvältä, mutta lopulta hänelläkin oli räkä poskella aivan kuin kaikilla muillakin.
Norjalaiset ovat syyttäneet kisojen aikaan huonoa kalustoa.
– Nyt se on nähtävissä, että Norja on menettänyt sen suksiedun, mitä heillä on tähän mennessä ollut.
Suomen sijoitus oli melko lailla se, jota Pietilä etukäteenkin arveli. Pietilä oli jo yhdistelmäkisan jälkeen sitä mieltä, että Lari Lehtoselle ei kisamatkoja kannattaisi enää Sotshissa antaa.
– En tiedä, mitä valmennusjohto mietti. Itse olisin valinnut kolmannelle osuudelle Ville Nousiaisen. Nousiainen on kokeneempi hiihtäjä ja olisi varmasti osannut roikkua paremmin. Lehtonen teki sen minkä pystyi, muta hävisi juuri sen minuutin verran, mitä olisi hävinnyt ihan tavallisessa kisassakin. Kolmas osuus on kuitenkin se viestin kovin.
Sami Jauhojärven ja Iivo Niskasen esitykset saivat Pietilälle hymyn huulille.
– Toivottavasti tämä kaksikko valitaan parisprinttiin. Siinä he taistelevat jopa mitaleista. Mielenkiintoinen kisa siitä on joka tapauksessa tulossa. Selvää suosikkia ei siihen ole.
Samat mietteet Pietilällä on myös viidenkympin kuninkuusmatkasta. Vaihtoehtoja voittajaksi on useita.
– Sveitsin (Dario) Cologna huilasi viestin, joten hän on viidelläkympillä vahvoilla. Samoin Venäjän (Aleksandr) Legkov ja kaikki ruotsalaiset.
LUE MYÖS:
- Dallas ja Edmonton laulukuoroon
- Eurokilpailuissa taistellaan finaalipaikoista
- SaiPaa kiinnosti enemmän – pronssit Lappeenrantaan
- Sydney Crosby ja kumppanit lomille – Flyers jysäytti yllätyksen
- Arsenal hankki etulyöntiaseman – finaalipaikka ratkaistaan Lontoossa
- MTV: Wilma Heltelä onnettomuudessa
- Jokerit painoi tiskiin supertähtihankinnan!
- Nooralotta Neziri: jymyratkaisu pöydällä!
- Suuri suru – KalPan entinen hyökkääjä kuoli äkillisesti
- Edmonton väisti luodin – sarja jatkuu