Arsenalin managerin Arsene Wengerin purkaus erotuomareiden pukuhuoneessa viime sunnuntain West Bromwich –ottelun jälkeen kävi kalliiksi. Wenger joutuu seuraamaan Arsenalin kolme seuraavaa ottelua katsomon puolelta ja maksamaan lisäksi 40 000 punnan sakot.

Englannin jalkapalloliiton FA:n tiedotteen mukaan Wenger oli myöntänyt, että ”hänen kielenkäyttönsä ja käytöksensä oli loukkaavaa, sopimatonta ja asetti ottelun erotuomarin puolueettomuuden kyseenalaiseksi”.

Wenger poltti hihansa erotuomari Mike Deanin rangaistuspotkutuomiosta, jonka myötä West Bromwich nousi 1-1-tasapeliin ottelussa.

Aiemmin perjantaina Wenger otti kantaa asiaan.

– Sen perusteella mitä olen kuullut ja nähnyt pelaajatunneleissa ja pukuhuoneissa vuosien aikana, olen yllättynyt ja shokissa siitä, että minua syytetään, Wenger sanoi BBC Sportin mukaan.