Arsenal päätti kautensa urheilulliseen menestykseen voittamalla FA-cupin viikonloppuna. Pohjois-Lontoossa juhlittiin pari päivää, kunnes seuran johto palautti kannattajat ja varsinkin seuran työntekijät maan tasalle.

– Olemme vakavasti miettineet ja punninneet asiaa jokaiselta kantilta, mutta meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin sanoa irti 55 työntekijää seuran toimistolta, Arsenalin toimitusjohtaja Vinai Venkatesham ilmoitti tiedotteessaan.

Toimitusjohtajan mukaan koronaviruksen aiheuttama epävarmuus seuratalouden tulevaisuudelle on irtisanomisten päällimmäinen syy.

Irtisanomiset ovat herättäneet runsaasti vastustusta seuran kannattajissa sekä myös pelaajissa, jotka suostuivat jo aikaisemmin keväällä laskemaan palkkojaan 12,5%

– Tämä on kerta kaikkiaan törkeää toimintaa seuran taholta, Arsenalin kannattajayhdistyksen edustaja kertoi.

– Seuran omistajalla Stan Kroenkella on kahdeksan miljardin omaisuus, mutta hän näkee mieluummin ihmisten menettävän työpaikkansa, kuin omat voittonsa seurasta.

Julkisuudessa on myös nostettu esiin pelaajien saamat palkat. Esimerkkinä on käytetty Mesut Özilin huimaa 350 000 punnan viikkopalkkaa. Jos lukemaa verrataan Arsenalin säästämiin palkkakuluihin, niin mutkat suoriksi vetämällä työntekijöiden vuoden palkat olisi pystytty maksamaan Özilin kahden ja puolen kuukauden tienesteillä.

Valioliiga palaa tauolta 12.9. Näet tulevallakin kaudella kaikki ottelut V Sportin urheilukanavilta tai Viaplay.fi:stä.