Jalkapallon Mestarien liigassa pelattiin tiistai-iltana kahdeksan ottelua.

Tiistain huippuottelussa Arsenal kaatoi Bayern Münchenin 2-0 Lontoossa. Avausosumasta vastasi vaihdosta kentälle toiselal jaksolla tullut ranskalaishyökkääjä Olivier Giroud, joka teki voittomaalin vajaat 15 minuuttia ennen varsinaisen peliajan täyttymistä.

Bayernin maalivahti Manuel Neuer voi osittain ottaa vastuun Giroudin maalista. Saksalaismolari lähti ulos maaliltaan hakemaan keskityspalloa, mutta ei osunut käsillään pelivälineeseen. Pallo osui keskityksestä suoraan Giroudin päähän ja valui verkon perukoille.

Tykkimiehet iski lopullisen naulan arkkuun vierailijoita vastaan lisäajalla, kun Mesut Özilin lähietäisyydeltä lähtenyt sijoitus ylitti juuri ja juuri maaliviivan. Neuer oli lähellä pelastaa tilanteen, mutta hidastus osoitti pallon ylittäneen maaliviivan.

Voitto oli Arsenalille ensimmäinen tämän kauden Mestarien liigassa. Joukkue oli hävinnyt ennen tiistaita kaksi edellistä otteluaan.

Tiistain kierroksen maalikarkelot nähtiin Saksassa, missä Leverkusen isännöi AS Romaa. Leverkusen johti 20 minuutin jälkeen peliä 2-0, mutta jo toisen puoliajan alussa vierasjoukkue Roma siirtyi 3-2-johtoon.

Reilut vartti ennen päätösvihellystä Roma johti jo 4-2, mutta Leverkusen nousi tasoihin viimeisen viiden minuutin sisällä. Peli päättyi siis tasan 4-4.

Mestarien liigan tulokset:

Arsenal-Bayern München 2-0
BATE-FC Barcelona 0-2
Dinamo Zagreb-Olympiakos 0-1
Kiovan Dynamo-Chelsea 0-0
FC Porto-Maccabi Tel Aviv 2-0
Leverkusen-AS Roma 4-4
Valencia-Gent 2-1
Zenit-Lyon 3-1