HIFK oli vain hetken päässä täydellisestä CHL -aloituksesta. Stadin Kingit johtivat vielä viimeisellä minuutilla Brynäsia vastaan, mutta isäntäjoukkue tuli ilman maalivahtia väkisin tasoihin ja rankkareilla ohitse. Alku oli joka tapauksessa vähintään lupaava.

Iloa faneille toi myös se, että uusi ruotsalaissentteri Patrik Carlsson vaikuttaa loistavalta hankinnalta – kahden tehdyn maalin lisäksi kaksinkertainen CHL-mestari näytti monipuolisuuttaan kentän jokaisella osa-alueella.

– Kova taisteluottelu, jossa oli kova tempo. Ensimmäinen erä mentiin todella vauhdikkaasti, Brynäs näytti olevansa erittäin vahva ryhmä. Hölmöilimme toisessa erässä vähän jäähyjen kanssa ja oma ylivoimamme oli aika vaatimatonta. Kolmannessa erässä tultiin hyvin takaisin peliin, mutta ihan ei riittänyt tänään. Pakko mainita, että Atte Engren pelasi tänään aivan huippumatsin, ensimmäisen virallisen ottelunsa HIFK:n peräsimessä johtanut Ari-Pekka Selin sanoi CHL:n tiedotteen mukaan.

– Vaikka tappio rankkareilla tulikin, on yksi piste aina parempi kuin ei mitään. Tästä jatkamme yöksi Tukholmaan ja aamulla lennämme Müncheniin. Nuoli osoittaa vahvasti pelillisesti ylöspäin. Tämä peli antoi meille hyvin itseluottamusta. Pystyimme taistelemaan tasapäisesti todellista huippujoukkuetta vastaan. Tämä on rohkaisevaa, varsinkin kun ollaan vasta elokuussa.

Carlssonin kahden maalin lisäksi maalitilastoon pääsi Henri Tamminen, joka teki tulokaspelaaja Juhani Tyrväisen erinomaisesta syötöstä HIFK:n 3-2 johtomaalin.

HIFK:n seuraava CHL-ottelu on sunnuntaina ja vastassa on München vieraskaukalossa.