Ari Lahti jatkamassa Palloliiton johdossa – vastaehdokkaita ei tullut määräaikaan mennessä
Kuva: Juha Tamminen
Palloliitto valitsee puheenjohtajan seuraavalle toimikaudelle 8.8. pidettävässä Seurojen kokouksessa ja nykyinen puheenjohtaja Ari Lahti on jatkamassa tehtävässään.
Palloliitto kertoi torstaina, että määräaikaan 24.6. mennessä muita ehdokkaista puheenjohtajaksi ei ollut esitetty, joten Lahden valinta jatkokaudelle tulee käytännössä olemaan varma.
Lahden puheenjohtajaehdokkuuden lisäksi Palloliiton ehdollepanotoimikunta on saanut kaksi ehdokasta varapuheenjohtajiksi eli nykyiset varapuheenjohtajat Katri Mattssonin ja Kaarlo Kankkusen.
– Seurojen kokous valitsee varsinaisen puheenjohtajan ja ensimmäisen varapuheenjohtajan. Hallitus keskuudestaan valitsee sitten toisen varapuheenjohtajan, ehdollepanotoimikunnan puheenjohtaja Petri Vanhala sanoo Palloliiton verkkosivuilla.
Muilta osin Palloliiton hallitus valitaan vasta myöhemmin syksyllä.
– Seuraavassa Seuraparlamentissa syksyllä valitaan uudet hallituksen jäsenet, joita ehdollepanotoimikunta on miettinyt ja pohtinut jo pitkään. On pohdittava tarkkaan, minkälaista osaamista Palloliiton hallitus tarvitsee tässä uudessa organisaatiomallissa, Vanhala painottaa.
LUE MYÖS:
- Kohutulokas kukisti legendan – hirmuiset pisteet
- Cityn supertähti lähtee
- Hattutemppujen ilta! Otteluvoitot tasan
- Putosiko Real Madrid kelkasta? Kaikki valtit Barcelonan käsissä
- Nyt se on varmaa – Florida ulos pudotuspeleistä
- AC Oulu murjoi Gnistanin Veikkausliigan avauksessa
- Mahtava nousu – ja takaisin kanveesiin
- Luca Doncic jäämässä rannalle – vetoomusta valmistellaan
- Tappara Hämeenlinnaan – kaikki sarjat jatkuvat
- Kuka yllättyi? Päitä putosi Italiassa