Argentiina välieriin 24:n vuoden tauon jälkeen

Argentiinan ja Belgian välinen puolivälieräottelu päättyi Argentiinan 1-0 voittoon. Ottelun ainoasta osumasta vastasi Napolin 26-vuotias hyökkääjä Gonzalo Higuain.
Gonzalo Higuain vei Argentiinan 1-0 johtoon, kun ottelua oli pelattu vasta kahdeksan minuuttia. Angel Di Marian epäonnistunut syöttö pomppasi yllättäen Higuainin eteen, joka pommitti pallon komeasti takanurkkaan Belgian maalivahdin Thibaut Courtoisin selän taakse. Belgia otti pelin hallinnan omiin käsiinsä takaiskun jälkeen ja loi hyviä tilanteita Argentiinan kenttäpäädyssä. Argentiinan suurin takaisku puolestaan oli Di Marian loukkaantuminen puolen tunnin pelin kohdalla. Nopean vastahyökkäyksen päätteeksi Di Maria jäi pitelemään oikeaa etureittään ja hetkeä myöhemmin hänet jouduttiin ottamaan pois kentältä. Belgian paras maalipaikka nähtiin hieman ennen puoliaikaa, kun Kevin Mirallas pääsi vapaasti puskemaan vasemmalta laidalta tulleesta keskityksestä. Pusku suuntautui kuitenkin hieman ohi vasemman tolpan juuresta.
Toisen jakson ensimmäinen kunnon tilanne nähtiin vasta, kun toista puoliaikaa oli pelattu kymmenen minuuttia. Higuain laukoi hienon yksilösuorituksen jälkeen pallon ylärimaan. Toinen jakso oli muutamaa tilannetta lukuunottamatta todella hidastempoinen. Argentiina vetäytyi ottelun loppua kohden ja pelasi passiivisesti. Belgian joukkue oli kuitenkin melko hampaaton. Varsinkin joukkueen nuorin pelaaja Divock Origi oli täysin pimennossa ja hänet otettiinkin vaihtoon tunnin pelin kohdalla. Belgia ei onnistunut missään vaiheessa luomaan kunnon painetta Argentiinan maalille. Vasta aivan ottelun viimeisellä minuutilla meinasi aueta paikka, mutta tilanne kaatui Romelu Lukakun huonoon syöttöön maalin edessä. Ottelu päättyi 1-0 Argentiinan voittoon.
Argentiina eteni voitolla välieriin, joissa se saa vastaansa Hollannin tai Costa Rican. Argentiina on ollut viimeksi välierissä vuoden 1990 Italian kisoissa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Suomalaisjoukkueilla surkea startti europeleihin
- F1:ssä pamahti uutispommi – Red Bull -pomolle kenkää
- NHL:n runkosarjaan enemmän pelejä
- Niclas Grönholm toiseksi Ruotsin vesikisassa
- Lando Norris kotikisan voittoon – Silverstonessa draamaa ja yllätyksiä
- Max Verstappen tykitti paalulle
- McLarenit ja Ferrarit kovimmassa vauhdissa Silverstonessa
- Valioliigasta karmea suru-uutinen – Diogo Jota menehtyi traagisesti
- Oliver Lindell upeasti golfin major-turnaukseen
- NHL:n varaustilaisuus suomalaisittain surullista katsottavaa
- Meininki kuin Salatuissa elämissä! – Seiska: Suomalainen NHL-tähti iski exänsä isosiskon!
- Suomalainen NHL-tähti jätti fitnessmallirakkaansa neljän vuoden yhdessäolon jälkeen – ”Oliko vika minussa?”
- Suomalaisjoukkueilla surkea startti europeleihin
- Seiska: Jere Karalahti nukkuu jo yönsä uuden rakkaansa vierellä – tässäkö vahvistus? Katso kuva
- Video: Peter Enckelman muistetaan tästä maalista – näin hän itse kommentoi tapausta nyt!
- Esa Tikkanen poisti jännityksen: ”Me ollaan hiiriä, ne on kissoja”
- F1:ssä pamahti uutispommi – Red Bull -pomolle kenkää
- Hillittömät hinkit! Suomessa loistanut urheilijakaunotar avautui – ”Ihan kuin olisin maan ainoa isotissinen”
- Kommentti: Turhauttavaa, Marjamäki, turhauttavaa!
- ”Liian isot tissit!” – Tämä superseksikäs kehätyttö väittää saaneensa kenkää liian uhkeiden muotojensa vuoksi