Ampumahiihdon maailmancupin päätöskilpailuista Tjumenilla Venäjällä on muodostumassa lajin sisällä yhä kuumempi peruna.

Olympialaisissa vahvasti esiintynyt Ruotsin Sebastian Samuelsson on ollut kärkinimenä boikotoimassa Tjumenin kisaa protestina Venäjän dopingskandaaleille. Mukana protestissa on myös muita ja muun muassa USA, Kanada ja Tshekki koko joukkueen voimalla.

Samuelsson on saanut vahvasta ulostulostaan asiassa kiitoksen ohella myös paljon kritiikkiä ja lisää tulee. Kaikki ampumahiihtäjät eivät ymmärrä lainkaan syytä boikotille.

– Ei tietenkään. Olen ehdottomasti kilpailemassa Tjumenissa. En edes ajattele sitä etten olisi mukana, olympiamitalisti Dominik Landertinger sanoi Tassin mukaan.

Painavan sanansa sanoi myös ampumahiihdon tämän hetken kirkkain tähti Martin Fourcade.

– Minulla on selkeä suhtautuminen huijanneisiin venäläisiin, mutta tunne ei ole sama koko Venäjää kohtaan. Puhumme maasta, jossa monet pitävät ampumahiihdosta, emmekä minusta saa rangaista koko Venäjän kansaa ikuisesti jostain sellaisesta, jonka jotkut heitän johtajistaan ja urheilijoistaan on tehnyt, Fourcade sanoi L’Equipelle.