Alkoholia, uhkapeliä… – Arsenal-legenda sairaalassa

Valioliigan Arsenalin ja Englannin maajoukkueen legendoihin kuuluva puolustaja Kenny Sansom on kiidätetty sairaalahoitoon. Syytä ei tarkemmin ole kerrottu, mutta itse alkoholi- ja uhkapeliongelmistaan avoimesti kertoneen 61-vuotiaan Sansomin elämäntavat eivät ole olleet ihan terveellisimmästä päästä.
Sansomin Twitter-tilille tehdyssä päivityksessä painotetaan kuitenkin, että kyse ei ole koronatartunnasta. Samalla mediaa pyydetään kunnioittamaan Sansomin ja hänen perheensä yksityisyyttä. Epävirallisten tietojen mukaan Sansom olisi kaatunut humalassa ja lyönyt päänsä pahasti.
Kahdeksan kertaa peräkkäin vuoden joukkueeseen Englannissa valittu Sansom edusti Englantia kahdessa MM-lopputurnauksessa ja pelasi 1980-luvulla peräti 37 maaottelussa peräkkäin. Uran jälkeen kuitenkin elämä ei ole ollut pelkkää auvoa.
– Kuten kaikki tietävät, minulla on ollut pitkään ongelmia alkoholin kanssa. Olen kuitenkin tajunnut, että minun on käytävä taisteluni alkoholin kanssa päivä kerrallaan. Se ei ole helppoa, mutta olen päättänyt että minulla pitää olla tulevaisuus, Sansom kuvasi aiemmin omalla verkkosivullaan.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Suomalaisjoukkueilla surkea startti europeleihin
- F1:ssä pamahti uutispommi – Red Bull -pomolle kenkää
- NHL:n runkosarjaan enemmän pelejä
- Niclas Grönholm toiseksi Ruotsin vesikisassa
- Lando Norris kotikisan voittoon – Silverstonessa draamaa ja yllätyksiä
- Max Verstappen tykitti paalulle
- McLarenit ja Ferrarit kovimmassa vauhdissa Silverstonessa
- Valioliigasta karmea suru-uutinen – Diogo Jota menehtyi traagisesti
- Oliver Lindell upeasti golfin major-turnaukseen
- NHL:n varaustilaisuus suomalaisittain surullista katsottavaa