Aivotärähdys päätti uran – ei nimeä Stanley Cupiin
Kuva: Getty Images
Stanley Cupin finaalit tarjoavat tukun tarinoita. Useat niistä ovat onnellisesti päättyneitä satutarinoita, mutta monet päättyvät myös kyyneliin. Yksi ikävämmän lopun saanut tarina kuuluu ruotsalaispuolustaja Kim Johnssonille, joka olisi saattanut juhlia Stanley Cupin voittoa – ilman aivotärähdystä.
Jo uransa ehtoopuolella ollut Johnsson oli palvellut peruspuolustajana vuosia New York Rangersin ja Minnesota Wildin joukkueissa. Lähes täysiä ottelumääriä kaudesta toiseen pelannut pakki siirtyi tavoittelemaan Stanley Cupia kesken kauden Minnesotasta Chicagoon, jonka vahvassa joukkueessa olisi ollut juuri sopiva rooli Johssonin kaltaiselle pelaajalle.
Siirtonsa jälkeen hän pelasi kahdeksan ottelua Chicagossa, kunnes kolahti päähän. Aivotärähdys päätti kauden alkukevääseen ja esti pudotuspelit kokonaan. Ruotsalainen joutui seuraamaan katsomosta käsin, kun Chicago eteni finaaleihin, jossa se löi lopulta Philadelphian otteluin 4-2.
Pokaaliin ei Johnssonia nimeä kaiverrettu, vaikka hän pelasi kaudella 60 ottelua (minimimäärä 41 ottelua), mutta Chicagossa vain kahdeksan, Minnesotassa 52. Liiga olisi kenties suostunut poikkeustapaukseen, mutta Chicago ei koskaan sellaista anonut. Vielä tylympi kohtelu seurasi, kun Johnssonia ei kelpuutettu edes perinteiseen voittajajoukkueen yhteiskuvaan, johon otetaan mukaan myös niitä pelaajia ja toimitsijoita, jotka eivät ole pokaalinimilistaan päässeet.
Pääiskun seuraukset eivät loppuneet missattuun mestaruuteen. Kim Johnsson ei enää koskaan pelannut ammattilaisjääkiekkoa tärskynsä jälkeen.
Viasat ja Viaplay näyttävät viikonloppuna Stanley Cupin klassikkofinaaleita. Lauantaina nähdään kuinka Chicago ja Antti Niemi voittavat mestaruuden Ville Leinon ja Kimmo Timosen Philadelphialta
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Oliver Kapanen avasi maalitilinsä NHL:ssä
- NHL-kausi käynnistyi – heti suomalaisosumia
- CHL:ssä vielä 14 pudotuspelipaikkaa auki
- George Russell voittoon Singaporessa – McLaren varmisti merkkimestaruuden
- George Russell paalulle Singaporessa
- Teemu Pukki debytoi Viaplayn studiossa
- KuPS aloitti Konferenssiliigan tasapelillä
- NHL alkaa ensi viikolla – kaikki maailman parhaasta kiekkoliigasta vain Viaplayssa
- Viaplaylla kova kattaus KuPS:n Konferenssiliigan avaukseen
- Arsenal voittoon
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Tappara-kipparilla vahva luotto: ”Uudet jutut ovat edessä”
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Huippupituushyppääjä lopettaa uransa: ”Putosin Valioliigasta kolmosdivariin”
- Ilouutinen! Maalitykki jatkaa Kärpissä – ”Saatiin juuri se mitä haluttiinkin”
- Kari Pätäri paljastaa Noriaki Kasain salaisuuden
- Liiga-seura teki yllättävän hankinnan – kiinnostaako ketään?
- Mieletön peppukuva! Suomalainen aiturikaunotar räväytti – ”Niin seksikästä”
- TPS:n päävalmentaja CHL-pettymyksestä: ”Taso ei vaan siinä vaiheessa kautta riittänyt”
- Aino-Kaisa Saarista ahdisteltiin autossa: ”Yritti pussailla ja vaikka mitä”