”Äiti ja isä istuvat täällä ja häpeävät vähän” – Petter Northugille painetta perhepiiristäkin
Kuva: Getty Images
Sotshin olympialaisten sunnuntain päätöspäivän miesten 50 kilometrin hiihdon yksi suurista kysymyksistä on Norjan supertähden Petter Northugin esitys. Hänellä on viimeinen mahdollisuus olympiakultaan näissä kisoissa ja kotijoukkoja myöden jännitys on tapissaan.
Isä John Northug myöntää suoraan, että odotukset ovat olleet korkeammalla.
– Toivon sellaista päivää, että saamme hiukan positiivistakin, isä-Northug totesi TV3:lle
– Hänen osaltaan kyse ei ole ollut mistään suksiin liittyvästä. Hän lähti kisoihin hiukan väsyneenä, mutta nyt on mennyt paremmin ja paremmin ja uskomme hänen löytäneen kuntonsa.
Olot kotisohvalla eivät ole kuitenkaan olleet tähän saakka helpot. Northugin esiintyminen on ollut iloista ja vanhemmat eivät tunnista ”virallista” poikaansa, joka hymyilee kaikille iloisesti. John Northug myöntää, että pientä häpeääkin on ollut tuntemuksissa.
– On. Äiti ja isä istuvat täällä ja häpeävät vähän hänen puolestaan.
– Ehkä emme oikeasti häpeä, mutta välillä tuntuu että tuota ja tuota ei olisi pitänyt sanoa – näin vanhempina.
LUE MYÖS:
- Eurooppa-liigan liigavaihe päätökseen
- Käsipallon EM-kisojen välieräjoukkueet selvillä
- Valtteri Bottas pääsi irti F1-testeissä
- Johanna Matintalo juhli ensimmäistä maailmancupin voittoaan
- Johanna Matintalo paras suomalainen sprintissä
- Naisten parisprinttikaksikko kolkutteli palkintopallisijoja
- Konsta Helenius taas pisteille
- LIV Golf täydentää Viaplayn golf-tarjontaa
- Suomen joukkueet maailmancupiin ja lentomäen
- Unitedista Manchesterin herra