12 Itä-Länsi-ottelun pesäpalloilija pelaa salibandya kakkosessa – ”Erittäin hyödyllistä”

Helsingin Santahamina vilisi perjantaina suomalaisen urheilun ja musiikin tähtiloistoa. Varuskunnassa järjestettiin INTTI GOES ROCK -hyväntekeväisyystapahtuma, jonka pähkinänkuoressa oli nuorten ja varusmiesten liikuntaan innostaminen.
Eri joukko-osastoista ja armeijan kantahenkilökunnasta koostuneet joukkueet ottivat mittaa salibandyturnauksessa EMP.fi Dream Teamista, joka oli koottu entisistä ja nykyisistä huippu-urheilijoista sekä menestyneistä suomalaisrokkareista. Yksi joukkueessa viilettänyt pelaaja oli Kiteen Pallo-90 -pesäpallojoukkueen kapteeni Sami Partanen.
– En epäröinyt hetkeäkään, kun kutsu kävi. Hyvän asian puolesta on aina ilo olla liikkeellä. Sillä tavalla täytyy tänään kuitenkin pelata, että sunnuntaina ollaan Alajärvellä pelikunnossa, kertoo Partanen, jonka suurimpiin meriitteihin henkilökohtaisella tasolla lukeutuu 12 pesäpallon Itä-Länsi-ottelua.
Partasen edustaman Kiteen Pallon-90:n kausi on alkanut kolmella voitolla ja kahdella tappiolla. Se riittää toistaiseksi sarjasijoitukseen kymmenen. Partasesta huokuu luottamus omaan joukkueeseen.
– Fiilis alkaneesta kaudesta on erittäin hyvä. Olemme saaneet mielestäni heti alussa pelin hyville jengoille ja tuloksena onkin ollut kolme voittoa. Meillä on todella potentiaalinen ja yllätysvalmis joukkue kasassa, moninkertainen pesäpallon SM-mitalisti povaa.
Osalle EMP.fi Dream Teamin pelaajista salibandy oli entuudestaan vähemmän tuttu laji, mutta Partanen ei lukeudu tähän joukkoon.
– Salibandy on ollut minulle tärkeä talviharjoittelun muoto. Pelasin viime kaudella Kiteen Pallon joukkueessa kakkosdivisioonassa, johon olemme itsemme vitosdivarista hinanneet. Pesäpallon kannalta salibandy on ollut minulle erittäin hyödyllinen laji. Nopeat suunnanmuutokset ja liike toimivat erinomaisena harjoitteena.
Partanen odotti ennen hyväntekeväisyysturnauksen alkua pelaamista ennen kaikkea yhden tähden kanssa.
– Nimivahva joukkue meillä on koossa. Olen tyytyväinen, jos saan edes yhden vaihdon pelata Mikko ”Velho” Kohosen kanssa, Partanen värjäsi.
EMP sijoittui turnauksessa toiseksi puolustusvoimien urheilukoulun jälkeen.
Anssi Shemeikka

TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Suomalaisjoukkueille hyvä arpaonni eurocupeissa
- Scottie Scheffler The Openin valtias – Oliver Lindellille loistava sijoitus
- Oliver Lindell loistavissa asemissa The Openin päätöskierrokselle
- Oliver Lindell eteni upeasti jatkoon The Openista
- HJK esitti uskomattoman nousun Konferenssiliigassa
- NHL:n otteluohjelma on julkaistu
- NHL-kausi alkaa kolmella ottelulla
- Suomalaisjoukkueilla surkea startti europeleihin
- F1:ssä pamahti uutispommi – Red Bull -pomolle kenkää
- NHL:n runkosarjaan enemmän pelejä
- Meininki kuin Salatuissa elämissä! – Seiska: Suomalainen NHL-tähti iski exänsä isosiskon!
- Suomalainen NHL-tähti jätti fitnessmallirakkaansa neljän vuoden yhdessäolon jälkeen – ”Oliko vika minussa?”
- Näin paljon CHL:n voittaja kuittaa – ”Palkintoraha vaikuttaa sarjan arvostukseen paljon”
- Video: Kalle Rovanperän hurja ulosajo
- Eero Markkanen ei jatka Madridissa – huumoripitoinen kuittaus ylipainoväitteisiin
- Huh huh! Mykistävä bikinikuva sen kertoo – suomalainen aiturikaunotar on timmissä kunnossa
- Kroppa kunnossa! Kaisa Mäkäräinen uiskentelee bikineissä – katso kuvat
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Rakastetuin ja vihatuin – tässä Suomen ylivoimainen urheilubrändi
- Seiska: Jere Karalahden uusi rakas selvisi – ”Lanteikas, kaunis blondi”