Dopingsensaatio – Kiinan 1990-luvun ME-juoksijat myönsivät laajamittaisen dopingin

Ma Junrenin valmentaman “Ma’n Armeijan” kymmenen kestävyysjuoksijaa ovat myöntäneet kirjeessä, että heidän 1990-luvun saavutuksensa ja ME-aikansa olivat laajamittaisen dopingin käytön tulosta.
Naisten kestävyysmatkojen maailmanennätyksistä suuri osa tehtiin tuolloin ja useat urheilijat alittivat yhdessä kilpailussa entisiä maailmanennätyksiä.
South China Morning Postin mukaan urheilijat kirjoittivat vuonna 1995 kirjeen, missä he paljastavat kaiken. Yksi kirjeen kirjoittajista on Wang Junxia, joka juoksi Pekingissä syyskuussa 1993 hämmästyttävän ME:n 10 000 metrillä, 29.31,78, parantaen entistä 42 sekuntia. Vielä uskomattomampi oli hänen 3000 metrin ME:nsä 8.06,11, jonka hän juoksi viisi päivää myöhemmin. ME parani kerralla 16 sekuntia.
Wang kertoo kirjeessä, että valmentaja Ma pakotti heitä käyttämään vuosien ajan suuria määriä doping-aineita. Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF on aloittanut asiassa tutkinnan. Kirjeen mukaan dopingin käyttö oli valtiojohtoista ja valmentaja Ma piikitti itse urheilijoitaan, joskus väkipakollakin.
– Meidän on ensin selvitettävä, onko kirje aito. Olemme pyytäneet tässä asiassa apua Kiinan yleisurheiluliitolta, kertoi IAAF:n puhemies Chris Turner lehdelle.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Suomessa Etusuora.com.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Mikko Rantasen hirmuvireelle jatkoa – kaatoi yksin Winnipegin
- Carolina haki vierasvoiton Washingtonista
- Florida avasi toisen kierroksen tappiolla
- Oscar Piastrille kolmas peräkkäinen voitto
- McLarenit hallitsivat Miamin sprinttiä – Max Verstappenille paalupaikka
- Kimi Antonelli rysäytti sprintin paalulle Miamissa
- Chelsea teki selvää jälkeä ”suomalaisjoukkueesta”
- Eetu Luostarinen hurjasteli Floridan jatkoon
- Sebastian Aho siivitti Carolinan jatkoon
- Mikko Rantanen siivitti Dallasin kiinni jatkopaikkaan