Parin vuoden takainen NHL:n paras puolustaja ja Norris-pystin voittaja Erik Karlsson uskoo Ruotsin mahdollisuuksiin voittaa olympiakultaa Sotshissa.

Toisaalta hän myös tiedostaa, että monella maalla on samaan mahdollisuus.

Kanadaa ja Venäjää pidetään kisojen ennakkosuosikkeina. Mikä tekee Ruotsin joukkueesta sellaisen, mikä tekee teistä kultamitaliehdokkaan?

– Kisoissa on monta hyvää joukkuetta, ja me olemme ehdottomasti yksi niistä. Meillä on monta pelaajaa, jotka ovat olleet mukana jonkin aikaa, olemme voittaneet aikaisemmin ja meidän nuoremmat kaverit ovat pelanneet viime aikoina tosi hyvin.

– Lisäksi meillä on luotettava maalivahti. Meidän ei pitäisi odottaa mitään muuta kuin pelaamista kultamitalipelissä.

Mitä muistat Torinon olympialaisten loppuottelusta?

– Muistan Sundinin jättosyötön Forsbergille, Forsbergin suoran jatkon Lidströmille ja riman kautta sisään. Sekä Lundqvistin pelastuksen pelin lopussa.

Mitä Torinon voitto merkitsi Ruotsille?

– Se laittoi meidät vähän paremmin ”kartalle”. Meillä oli NHL:ssä siihen aikaan aika monta pelaajaa. Se voitto antoi lajille paljon enemmän näkyvyyttä ja nykyään kotona seurataan NHL:ää paljon enemmän.

Kuinka hyvät bileet Tukholmassa oli sen jälkeen?

– Siellä on aina hyviä bileitä!

Kenen kanssa katsoit peliä?

– Vanhempieni kanssa, kuten Vancouverin kisatkin. Olympialaisten jääkiekko on hauska turnaus seurata, koska se on niin lyhyt, ja jokainen peli on niin tärkeä. Se tekee turnauksesta entistä mielenkiintoisemman.

Tunnetko, että teillä olisi yhtä suuret paineet ruotsalaisten fanien taholta voittaa kuin kanadalaisilla tai venäläisillä pelaajilla on?

– En usko. Kanadalla taitaa olla suurimmat paineet, sillä jos he eivät voita, niin heidän turnauksensa on mennyt huonosti. Se on aina ollut näin, ja tulee varmaan olemaan jatkossakin. Venäjälläkin on tosi hyvä joukkue, he pelaavat kotona ja heidän faninsa eivät odota joukkueeltaan mitään muuta. Menestyksen paine meitä kohtaan ei ole yhtä suuri median ja fanien taholta.

Onko hyvä asia mennä kisoihin hieman ”tutkan alla”?

– Luulen, että kaikki ovat tottuneet pelaamaan paineen alla, koska se on jotain, minkä kanssa painimme päivittäin. En usko, että sillä on kovin suurta vaikutusta.

Suosiiko isossa kaukalossa pelaaminen suosii eurooppalaisia pikkaisen?

– Joo ja ei. Useimmat kisoihin menevistä pelaajista ovat pelanneet NHL:ssä jo jonkun aikaa, ja sen myötä olemme tottuneet pelaamaan NHL-kaukalossa. Uskon, että tilanne on lähes jokaiselle joukkueelle sama. Jääkiekon pelaaminen on nykyään vauhdikasta, ja hieman isommalla areenalle luistelun merkitys kasvaa entisestään.

Olet pelannut kovilla tehoilla lähes koko kauden. Akillesjännevammastasi on lähes vuosi. Tunnetko olevasi samalla tasolla kuin ennen loukkaantumistasi?

– Tunnen ehdottomasti oloni paremmaksi kuin vuosi sitten. Ja myös paremmaksi kuin ennen kauden alkua. Täyteen kuntoon pääsyyn on vielä vähän matkaa, ja on joitain juttuja, mitä minun pitää setviä. Mutta ylipäänsä minulla ei ole mitään valittamista sen suhteen.

Mitä ajattelet kisojen turvallisuudesta?

– En ole ollut sen suhteen huolissani missään vaiheessa. Olen tottunut kuulemaan niistä, mutta kun pääsemme sinne, niin luotan siihen, että kisojen turvajärjestelyt ovat riittävät ja kaikilla on siellä turvallinen tunne. Kisajärjestäjät eivät päästä mitään tapahtumaan.

– Olympialaiset ovat tapahtuma, jonne mennään seuraamaan eri urheilulajeja ja nauttimaan. En usko kenenkään tekevän tämänkaltaisessa tapahtumassa mitään.

Saavut Sotshiin ensi maanantaina, ja ensimmäinen pelinne on Tsekkiä vastaan keskiviikkona eli valmistumisaika jää vähiin. Mitä teet, jotta olet valmis avauspeliin?

– Matkustus tulee olemaan rankkaa kaikille ja jokaisen on henkilökohtaisesti setvittävä, mitä itse kunkin pitää tehdä ollakseen pelivalmis. Kun pääsemme perille, niin luulen, että ei voi pysähtyä, vaan on painettava eteenpäin. Väsymyksentunteelle ei voi antaa tilaa. Koska kyseessä on niin lyhyt aika, niin en usko sen vaikuttavan turhan paljon.

Unelmoitko nuorempana olympialaisista?

– Luulen, että vaikket olisikaan urheilufani, niin olemme kaikki kasvaneet olympialaisten katveessa, koska kisat ovat olleet telkkarissa niin kauan. Kaikki ovat innostuneet kisoista ja olen odottanut omaa tilaisuuttani edustaa maatani olympialaisissa jo melko pitkään.