Real Madridin kausi on ollut raskas ja päävalmentaja Zinedine Zidane on saanut oman osansa kritiikistä. Viikon 3-1-voitto PSG:sta hiljensi kriitikoita hetkeksi, mutta Zidane myöntää että paineita on.

Zidanelta kysyttiin sunnuntain ottelua edeltäneessä lehdistötilaisuudessa onko Real Madridia mahdollista valmentaa vain tietty aika.

– Valmentaminen on äärimmäisen raskasta, ei epäilystäkään, ja Real Madridin kaltaisessa seurassa se on sitä erityisesti. Totta kai tulee hetki jolloin on muutosten aika, mutta se koskee meitä kaikkia – myös pelaajia. Työ kantaa veronsa, mutta täällä vielä enemmän kuin muualla, Zidane sanoi AS:n mukaan.

Zidane kielsi kuitenkaan harkinneensa tehtävänsä jättämistä kesällä, vaikka Real Madrid voittaisi Mestarien liigan ja hän voisi lähteä lopulta voittajana.

– Vastaan kuten aina – tärkeintä on keskittyä työhön päivä päivältä. En katsele missä voisin olla, vaan sitä missä olen ja mitä juuri nyt teen ja nyt haluan saattaa kauden loppuun.

– Olemme kiinnostuneet vain kilpailemisesta ja pelaamisesta. En halua puhua mistään muusta, koska se ei kiinnosta minua eikä muuta mitään.