Yleisurheiluliitolta tulossa iso dopingrysäys – arvokisamitaleja uusjakoon

Kansainvälinen yleisurheiluliitto aikoo julkistaa tulevalla viikolla ison tukun doping-käryjä kuluneen 10 vuoden ajalta. The Mailin mukaan mukana on lukuisia arvokisamitalisteja, joilta tullaan ottamaan mitalit pois.
Kyseessä on lähteen mukaan uudelleen tutkituistaa näytteistä, jotka IAAF aikoo nyt julkistaa. IAAF on ollut kovan kritiikin kohteena kuluneen viikon, kun saksalainen ARD TV-kanava kertoi yleisurheilijoiden lukuisista epäilyttävistä veriarvoista.
– Kyse on isosta jytkystä. Nyt puhutaan isoista kaloista ja nimiä on paljon. On vienyt paljon aikaa ja vaivaaa saada nämä urheilijat nalkkiin, mutta viesti tulee olemaaan selvä: kukaan ei ole näytteiden uudelleen tutkimisen vuoksi turvassa likaiselta menneisyydeltään, kertoo lehden lähde.
– Näiden uudelleen analysoitujen näytteiden tulokset julkistetaan hyvin pian. Todennäköisesti IAAF:n tilastokirjoihin tulee muutoksia. Emme todellakaan kiellä yleisurheilun doping-ongelmaa, koska sellainen on olemassa, kuten monessa muussakin lajissa. Haluamme puhdistaaa lajimme ja IAAF on ollut koko ajan testauksen eturintamassa jo vuosien ajan, kertoo IAAF:n puhemies Nick Davies.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Suomalaiset kovassa maalivireessä NHL:ssä
- Teuvo Teräväisen tehot laiha lohtu
- Joel Armia Montrealin sankarina
- Juuse Saros ei pystynyt pysäyttämään Ottawaa
- Aleksander Barkov huippuvireessä – Mikael Granlund avasi pistetilinsä Dallasissa
- Roope Hintz hurjana – Coloradon suomalaiset tehokkaina
- Mikko Rantanen avasi maalitilinsä Carolinassa
- Aleksander Barkov maalasi – Jesse Puljujärvi palasi
- Dallasin suomalaiset loistivat – Miro Heikkisestä ikäviä uutisia
- Kevin Lankinen torjui Vancouverin voittoon