Englannin Valioliigan viimeinen ensi kauden paikka ratkeaa tiistaina. Nousukarsinnan finaalissa kohtaavat Fulham ja kauden suurin yllättäjäjoukkue Brentford. Valioliiganpaikan myötä tulevan arvovallan lisäksi pelataan suurista rahoista. Varovaistenkin arvioiden mukaan Valioliigapaikka on noin 170 miljoonan punnan arvoinen, joten pienet panokset eivät ole kyseessä.

Fulham suoritti koko kauden suhteellisen tasaisesti ja kuului kärkikaartiin. Takavuosien vakiojoukkue korkeimmalla sarjatasolla selvitti välierissä Cardiffin tiukkojen vaiheiden jälkeen. Brentford taas teki asioita koronatauolla oikein ja seitsemän ottelun voittoputki nosti heidät yhdessä vaiheessa tilanteeseen, jossa suora nousu oli omissa käsissä. Joukkue kuitenkin hävisi kauden kaksi viimeistä otteluaan sekä välierän ensimmäisen osan. Ryhtiliike löytyi lopulta välierän toisessa osassa Swanseaa vastaan ja paikka finaaliin ratkesi.

Suomalaisittain Brentfordin nousu olisi mielenkiintoinen. Joukkueen listoilla on kaksi nuorta suomalaista, Jaakko Oksanen ja Marcus Forss. Forss kertoi kuulumisiaan tuoreessa YLE:n haastattelussa ja avasi myös tulevaa, riippumatta illan tuloksesta.

– Näyttää siltä, että ainakin yksi kausi menee vielä lainalla. Toki on todennäköisempää päästä pelaamaan, jos joukkue on Mestaruussarjassa. Mutta toivotaan, että nousemme Valioliigaan, Forss kertoi YLE:n verkkosivuilla.

Maailman rahakkaimmaksikin otteluksi tituleerattu kamppailu alkaa tiistaina 21.45. V Sport ja Viaplay näyttävät ottelun kanavillaan ja palvelussaan.